Anna, Anne, Anu

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Joensuu laukoi Leijonat välieriin - katso video!

Jesse Joensuu nousi hetkessä Leijonien sankariksi. Porin Ässien kasvatti teki Leijonien 3-2-voittomaalin yhdeksän sekuntia ennen loppua.
Joensuu teki myös Leijonien avausmaalin toisessa erässä. Silloin USA tasoitti 21 sekuntia myöhemmin, sillä Kyle Palmieri tasoitti vain 21 sekuntia myöhemmin Suomen ykköskentän löysäiltyä. Tällä kertaa se ei toteutunut. Syötön huipputärkeään maaliin antoi Petri Kontiola.

Flash toistinta ei löytynyt.

Video yhteistyössä Ruutu.fi.

Bobby Ryan
vei USA:n 2-1-johtoon kolmannen erän alussa ja Suomi joutui ahtaaseen rakoon. Leijonat jaksoi kuitenkin taistella ja kova yritys palkittiin lopulta ajassa 53.02, kun kapteeni Mikko Koivu tasoitti maalin edestä luistimella.

- Pelattiin hyvä peli, alussa jännitettiin. Hyvä peli hyvää joukkuetta vastaan. Toisessa erässä otettiin peli haltuun, vaikka USA menikin johtoon, Jalonen sanoi Canal Plusin haastattelussa.

- Jesse (Joensuu) pelasi omilla vahvuuksillaan. Teki omassa ketjussa omia juttujaan ja antoi muiden tehdä omia juttujaan.

Leijonat kohtaa välierässä lauantaina Venäjän.

Suomen esitys oli kokonaisuudessaan vahva, etenkin verrattuna sunnuntaihin, jolloin USA teurasti surkean leijonalauman 5-0.
Suomi ei ole sijoittunut MM-kotikisoissa neljän parhaan joukkoon sitten vuoden 1974.

USA-Suomi 2-3 (0-0, 1-1, 1-2)
1. erä: maaliton.
Jäähyt: -.
2. erä: 33.27 Jesse Joensuu (Antti Pihlström-Lasse Kukkonen) 0-1, 33.48 Kyle Palmieri (Jeff Petry-Joey Crabb) 1-1.
Jäähyt: 27.35 Max Pacioretty 2 min.
3. erä: 41.39 Bobby Ryan (Justin Faulk-Craig Smith) 2-1, 53.02 Mikko Koivu (Jussi Jokinen-Valtteri Filppula) 2-2, 59.51 Joensuu (Petri Kontiola) 2-3.
Jäähyt: -.
Jäähyt yhteensä: USA 1x2 min, Suomi 0x2 min.
Maalivahtien torjunnat: Jimmy Howard U 7+9+12=28, Petri Vehanen S 10+8+6=24.
Erotuomarit: Vjatseslav Bulanov Venäjä-Konstantin Olenin Venäjä (Petr Blumel Tshekki-Jesse Wilmot Kanada).
Yleisöä: 12 426.

IS-STT

Ota kantaa

Uskotko Leijonien yltävän loppuotteluun kotikisoissaan?

Ei 100%
Ääniä yhteensä 1

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. 6

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    7. 7

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    8. 8

      YK: Satoja Itä-Alepposta paenneita poikia ja miehiä katosi – pelastajat pelkäävät hirvittävää kohtaloa

    9. 9

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    10. 10

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. Näytä lisää