Meri, Vellamo

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Leijonat huikean draaman jälkeen MM-välieriin

Äitienpäivänä tappio USA:lle 0-5. Helatorstaina voittomaali yhdeksän sekuntia ennen loppua 3-2. Leijonien suru vaihtui riemuksi muutamassa päivässä.

Neljä päivää riitti korjaamaan Suomen jääkiekkojoukkueen kurssin voittoisaksi USA:ta vastaan.

Jesse Joensuun kaksi maalia vauhdittivat puolivälierässä Suomen 3–2 (0–0, 1–1, 2–1) -voittoon ja mitalipeleihin.

Joensuu niittasi voitto-osuman maalin edestä, vain yhdeksän sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.

Suomi hävisi äitienpäivänä amerikkalaisille 0–5. Helatorstaina oma peli muistutti taas jääkiekkoa.

- Mentiin vaan eteenpäin, ei mietitty sen kummempia, varakapteeni Lasse Kukkonen kommentoi Leijonien muodonmuutosta.

Suomi taisteli vuosi sitten maailmanmestaruuteen monen mutkan kautta oltuaan useammassakin ottelussa tappiolla. Torstain USA-peli antoi moisesta maistiaisia yhden ottelun mittakaavassa.

Jo putoamisen partaalla ollut Suomi löysi kolmannessa erässä lisävaihteen. Energia riitti loppuun saakka.

- Oltiin sovittu, että pidetään kentällisten vaihdot sopivan lyhyinä, niin päästään sitä kautta hallitsemaan peliä, Kukkonen kertoi.

Suomi kohtaa välierissä Venäjän, joka Tukholmassa pelatussa puolivälierässä kukisti Norjan 5–2.

Toinen erä oli parasta

Suomi oli ottanut opikseen äitienpäivän 0–5-nöyryytyksestä ja muunteli pelinrakenteluaan. Puolustajat eivät jakaneet kiekkoa orjallisesti keskustaan, vaan Suomi yritti avata myös laitojen kautta.

Peli vapautuikin toisessa erässä. Pitkästä aikaa muutkin hyökkäysketjut kuin Mikko Koivun johtama ykkönen pystyivät pyörittämään kiekkoa vastustajan päädyssä.

Kun nelosketjun Joensuu ampui Antti Pihlströmin poikittaissyötön jälkeen vauhdista 1–0, Helsinki Areenassa tömähti muukin kuin maaliverkko USA-vahti Jimmy Howardin takana.

Usko omiin palautui, yleisö hurrasi Leijonille äitienpäivän buuauksen sijasta.

Iloa kesti vain 21 sekuntia, kun Kyle Palmieri hyödynsi Suomen ykköskentällisen heikon vaihdon. Koivun kiekonmenetyksestä alkunsa saanut hyökkäys päättyi Palmierin viileään viimeistelyyn.

Pilvet Helsingin Pasilan taivaalla näyttivät tummenevan, kun Anaheimin NHL-maaliruisku Bobby Ryan rynnisti kolmannen erän alussa viemään USA:n 2–1-johtoon. Parjattu Suomen puolustus oli Kukkosen johdolla tilanteessa unessa.

Kapteeni Koivu palautti uskon vajaa seitsemän minuuttia ennen loppua, kun tasoitusmaali syntyi hänen luistimestaan. Jussi Jokinen antoi syötön maalille.

Usko riitti loppuun saakka

Avauserässä Suomen hyökkäysketjuista kunnon pyöritystä vastapäädyssä sai aikaan vain Koivun johtama ykkönen.

Muun muassa Toronton Joey Crabb ja Nashvillen Craig Smith hätyyttelivät Suomen maalia. 0–1 USA:lle avauserän loppuun, ja Suomen selkänikaman naksahduksen olisi luultavasti kuullut katsomoon saakka.

Suomen puolustajat eivät hätäisillä avauksillaan juuri pystyneet tarjoamaan eväitä hyökkäyspeliin.

Toivo pysyi kuitenkin yllä loppuun saakka. Suosikkejaan kannustanut suomalaisyleisö sai palkintonsa.

Ota kantaa

Uskotko Leijonien yltävän loppuotteluun kotikisoissaan?

Kyllä 50% Ei 50%
Ääniä yhteensä 0

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Poikkeuksellinen sotilasrikos Kainuussa – varusmies tarrasi toisen kaulaan ja uhkasi tappaa

    4. 4

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    9. 9

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    10. 10

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Poikkeuksellinen sotilasrikos Kainuussa – varusmies tarrasi toisen kaulaan ja uhkasi tappaa

    4. 4

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää