Tuuli, Tuulia, Hilda

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

MM-kotikisoista jättituotto: 8,2 miljoonaa euroa!

Viime keväänä pidetyt jääkiekon MM-kisat poikivat mojovan miljoonapotin, joka ohjataan ruohonjuuritason toimintaan.
Jääkiekkoliitto latoi viralliset luvut tiskiin maanantaina. Liiton mukaan kotikisat tuottivat 8,2 miljoonaa euroa. Potti käytetään lasten ja nuorten kiekkoilun tukemiseen.

Laskelmien mukaan kisoista koitui kuluja noin 19 miljoonaa euroa. Kisojen tulot nousivat kuitenkin reiluun 27 miljoonaan euroon, joten tulos jäi yli kahdeksan miljoonan euron verran positiiviseksi.

Kertyneistä voitoista 70 prosenttia ohjataan lasten ja nuorten valmennuksen tehostamiseen seuratasolla, 20 prosenttia menee nuorisotyön erillistukiin ja loput toimintarakenteiden kehittämiseen.

Liitto ohjasi jo 1997 ja 2003 pidettyjen edellisten kotikisojen tuotot ruohonjuuritason toimintaan.

Suomi jakaa myös ensi kevään MM-kisaisännyyden Ruotsin kanssa. Noista kisoista on kuitenkin turha odotella vastaavaa pottia.

- Vuoden 2013 MM-kisoista ei ole odotettavissa yhtä merkittäviä tuottoja. Hyvien yhteistyökumppaneiden ja resurssien järkevän kohdentamisen avulla pystymme kuitenkin pyörittämään normaalitoimintaa MM-kisasyklin välillä, Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola sanoo liiton tiedotteessa.

Viime kevään kisoja leimasi kalliista lippuhinnoista noussut äläkkä. Kaikesta huolimatta Hartwall-areenalla pelattuja otteluita kävi paikalla seuraamassa 301 000 katsojaa.
  • puheenaiheet

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä suuri liikenneonnettomuus – mukana useita ajoneuvoja, tie poikki

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. 6

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    7. 7

      Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

    8. 8

      Äiti nukkui 18-vuotiaan poikansa kanssa lusikassa ja netti kohahti – asiantuntija näkee asiassa ihan toisen ongelman

    9. 9

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    10. 10

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä suuri liikenneonnettomuus – mukana useita ajoneuvoja, tie poikki

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    5. 5

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    6. Näytä lisää