Selma

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Tavoite täyttyi Ufassa

Ikävämpi läksy tuli SM-liigan tasosta.
(Juttu on julkaistu 2.1.2013 IS:n painetussa lehdessä)

Pikkuleijonat matkusti MM-kisoihin Venäjälle mestaruustavoittein. Minimitavoitteeksi katsottiin, että ensimmäinen alkulohkon jälkeinen jatkopeli ei olisi kalmanhajuinen puolivälierä, jossa vastaan tulisi Venäjä, USA tai Kanada. Jos haluaisi vitsin murjaista, niin
Harri Rindellin ja Tomek Valtosen joukkue pääsi jo minimitavoitteeseen. Ensimmäinen jatkopeli ei ole puolivälierä. Sen sijaan kohdataan putoamissarjassa Saksa.

Tämänkertaisen ikäluokan piti kestää melko kovakin kansainvälinen vertailu. Kyse onkin mahalaskusta, josta on tänä vuonna paha pistää paremmaksi. Maksimisijoitus on 7:s. Sen heikommin ei tästä monen vuoden tärkeimmästä ja joka vuoden viihdyttävimmästä kiekkotapahtumasta ole ikinä suoriuduttu.

Kestomenestyjäksi Suomea ei toki voi luonnehtia. Edellismitalista on kulunut seitsemän vuotta, ja 2000-luvulla Suomi on seitsemän kertaa jämähtänyt sijoille 5-7. Viime vuonna poikkeusyksilö
Mikael Granlundin johtama ikäluokka roikkui välierässä 59 minuuttia kiinni finaalipaikassa, mutta ei siitä enempää.

Kasvatuselementti

Viime vuonna jotain saattoi selitellä jopa huonolla tuurilla, nyt ei. Joukkue pelasi yksiselitteisen huonosti. Pikkuleijonat ovat jo täysiä ammattiurheilijoita, mutta koska nuorisourheiluun kuuluu kasvatuselementti, Ufan mahalasku tarjoaa muutaman oivan opetuksen. Ensimmäinen liittyy harjoituspelien merkitykseen. Odotukset nousivat olympolaisiin korkeuksiin, kun Suomi voitti niissä jetlageissaan haukotelleet USA:n ja Kanadan.

Tuli mieleen Wayne Gretzkyn tyttöystävän kysymys syksyn 1987 Kanada-cupia edeltäneen Neuvostoliitto-harjoituspelin alla: "Miten käy?" Gretzky vastasi mielitietylleen: "Häviämme noin 10-2, emme ole vielä valmiita." Näin kävi, mutta itse turnauksen Kanada voitti.

Ikävämpi läksy tuli SM-liigan tasosta. Varsinkin KHL:n kuppaama sarja ei ole niin kova kuin haluaisimme uskoa. Siinä sarjassa Suomen kantavat nuoret pelaavat, kuka missäkin asemassa.

Ikäluokan päävalmentajuus on Jääkiekkoliiton kiertopalkinto. 2000-luvulla pikkuleijonia on komentanut 10 eri päävalmentajaa, suurin osa toki alan tunnustettua eliittiä. Osa pääkilpailijamaista, kuten Ruotsi ja Sveitsi, on valinnut aivan erilaisen, pitkäjänteisen linjan, eivätkä hassummin tuloksin.

Jokeri-pipo

Valtavan vaihtuvuuden takia joukkueet eivät edes voi olla valmentajansa näköisiä. Tällä kertaa myös liikkeenjohdon konsulttina raatava Rindell tuli päävalmentajaksi toukokuussa. Hänen CV:nsä, kaikella kunnialla, sisältää niukasti informaatiota suurista voitoista ja mestaruuksista. Rindell pestattiinkin lähinnä esiliinaksi Jääkiekkoliiton suosikkipojalle, Valtoselle, jonka suurin kädenjälki taas näkyi pelaajavalinnoissa. Jokeri-pipo oli niissä valttikortti.

Lienevätkö syksyn dramaattiset tapahtumat, ymmärrettävästikin, leikanneet Valtosesta terää? Laskiämpäri ei kuulu Rindellin niskaan, mutta ehkä tulos olisi ollut toinen vaikkapa Raimo Summasen valmennuksessa. Tosin Summasen ja Valtosen mahtuminen samaan aitioon lienee tällä hetkellä vähän niin ja näin.

Nuorisomaajoukkueiden pelaajavalinnoissa on vuosia kiinnittänyt huomiota Kanadassa ja USA:ssa uraa luovien poikien syrjiminen. Nyt sivuun jätettiin Henri Ikonen, Mikko Vainonen ja USA:n yliopistosarjan maalipyssy Kalle Kossila, joka ei liittoa kiinnostanut edes yhteydenoton vertaa. Liiton asiantuntemus Pohjois-Amerikan todistetusti laadukkaasta toiminnasta näyttää olevan metsäläistasolla. Se on outoa, sillä Valtonen on itse pelannut Kanadassa nuorisokiekkoa.

Tuleekin mieleen, haluaako Jääkiekkoliitto valintapäätöksillään antaa nuorille varoitussignaalin. Pysy Suomessa, tai putoat maajoukkuetoiminnasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä! Katso ISTV:n suoraa lähetystä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    6. 6

      X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

    7. 7

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    8. 8

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    9. 9

      Katso Tuntematon sotilas ISTV:stä!

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    4. 4

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    5. 5

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä! Katso ISTV:n suoraa lähetystä

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä! Katso ISTV:n suoraa lähetystä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

    6. Näytä lisää