Jutta

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Kari Lehtonen kertoo: Tästä syystä jätin MM-kisat väliin

Leijonat
Lehtonen sanoo panevansa tällä kertaa perheen etusijalle. Hänelle ja Abbe-vaimolle on juuri syntynyt poika.

- Haluan viettää aikaa perheeni kanssa. Tahdon pitää lomaa ja olla isä. Se on jännittävää. Voin myös aloittaa harjoittelun vähän aikaisemmin ja olla valmis uuteen kauteen, Lehtonen kertoo

Yleensä Lehtonen harjoittelee kesät Atlantassa. Tänä vuonna hän aikoo kuitenkin jäädä Dallasiin treenaamaan. Jos maalivahtivalmentaja Mike Valley jää Dallasin palkkalistoille, hän todennäköisesti auttaa Lehtosta.

Lehtosen kausi oli rikkonainen ja epätasainen. Hän kärsi edellisen kauden tapaan nivusvammasta.

- Oli ylä- ja alamäkiä. Emme päässeet tavoitteeseemme. Henkilökohtaisella tasolla en saavuttanut haluamaani. Olen nyt nälkäisempi harjoittelemaan ja olemaan parempi ensi kaudella. Odotan innolla kesäharjoituksia maalivahtivalmentajan kanssa, Lehtonen sanoo.

Lehtonen, 29, ei ole sanonut kuitenkaan lopullisia hyvästejään Leijonille. Hän unelmoi ensi talven olympiakisoista.

- Tahtoisin todella paljon pelata olympialaisissa ennen kuin lopetan urani. Toivon, että se on mahdollista. Suomessa on kuitenkin paljon hyviä maalivahteja, joten minun täytyy pelata hyvin tullakseni valituksi, Lehtonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. 6

      Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

    7. 7

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      Dubain ökyrikas kruununprinssi jakoi Instagramissa maagisen upean videon pilvenpiirtäjän huipulta – alkaako näkymä huimata?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. Näytä lisää