Heli, Heljä, Helinä

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Slovenia oli lähellä superyllätystä - Stamkos pelasti Kanadan

Jääkiekon MM-kisoissa nähtiin jälleen yksi tuhkimotarina, joka ei kuitenkaan tällä kertaa kantanut aivan kalkkiviivalle saakka.
Maanantai-illan MM-ottelut Kanada-Slovenia ja Venäjä-Itävalta olivat lähtökohdiltaan vailla suurta mielenkiintoa, mutta kuten Ranska jo aiemmin turnauksessa osoitti, peli itsessään on aivan toinen juttu.

Tukholmassa Slovenia vapisutti Kanadan NHL-tähtisikermää johtamalla aina lähes päätöserän puoliväliin. Lopulta vaahteralehtipaidat pelasti Tampa Bay Lightningin Steven Stamkos, joka pääsi jatkoajalla läpiajoon ja päihitti Slovenia-vahti Luka Gracnarin. Voittolukemat olivat Kanadalle 4-3.

Avauserässä Jan Urbas sokeerasi Globenin yleisöä iskemällä kiekon kahdesti Kanada-vahti Devan Dubnykin. Molemmissa maaleissa esityön teki slovenialaishyökkääjä David Rodman.

Kanada tuli toiseen erään sisuuntuneena ja peli oli tasan kolmessa minuutissa. Maalintekijöinä kunnostautuivat Stamkos ja Colorado Avalanchen Matt Duchene. Kelkka kääntyi jälleen Slovenian puoleen vain muutaman minuutti tasoituksesta, kun Tomasz Ratzingar ohjasi näyttävästi maali edestä.
Kahen erän jälkeen laukaukset olivat Kanadalle 29-10, mutta maalit Slovenialle 3-2.

Päätöserässä Brenden Dillon toi Kanadan tasoihin seitsemän minuutin pelin jälkeen, mutta ratkaisu saatiin vasta jatkoajalla, joten Slovenialle jäi saaliina sen kiekkohistorian yksi maukkauimmista pisteistä. Se ei silti riittänyt pitämään joukkuetta A-sarjassa.

Venäjä surffaili - Kovaltshuk pörssikärkeen

Venäjä väänsi Helsingissä 8-4-voiton Itävallasta. Alppimaa nousi avauserässä kahden maalin takaa jo 3-2-johtoon, mutta Venäjä sai käännettyä pelin toisessa erässä 6-4:ään. Päätöserässä Nikita Zaitsev ja Jevgeni Kuznetzov kaunistelivat vielä lukemia.

Ilja Kovaltshuk teki tehot 1+2, joilla hän siirtyi MM-pistepörssin kärkeen ohi Petri Kontiolan.

Helsinki: Itävalta-Venäjä 4-8 (3-3, 1-3, 0-2)
1. erä: 1.25 Aleksandr Perezhogin (Sergei Moziakin-Aleksandr Popov) 0-1, 8.15 Ilja Kovaltshuk (Aleksandr Radulov) 0-2, 8.53 Matthias Iberer (Robert Lukas) 1-2, 9.08 Thomas Vanek (Thomas Pock-Michael Raffl) 2-2 yv, 15.56 Raffl (Vanek-Thomas Hundertpfund) 3-2 yv, 18.32 Ilja Nikulin (Jevgeni Medvedev-Kovaltshuk) 3-3.
2. erä: 24.50 Radulov (Kovaltshuk) 3-4 yv, 27.51 Florian Iberer (Gregor Baumgartner-Mario Altmann) 4-4, 31.07 Sergei Moziakin (Ilja Nikulin-Popv) 4-5, 37.19 Sergei Soin (Denis Kokarev) 4-6 av.
3. erä: 41.36 Nikita Zaitsev (Kirill Petrov) 4-7, 49.38 Jevgeni Kuznetsov (Petrov-Anton Belov) 4-8.

Rangaistukset yhteensä: Itävalta 9x2 min, Venäjä 6x2 min.
Maalivahtien torjunnat Bernhard Starkbaum Itävalta 2+4+4=10, Semion Varlamov Venäjä 12+10+10=32
Erotuomarit: Ian Croft USA, Aleksi Rantala Suomi
Yleisöä: 4 455

Tukholma: Kanada-Slovenia 4-3 ja. (0-2, 2-1, 1-0, 1-0)
1. erä: 5.53 Jan Urbas (David Rodman) 0-1, 8.36 Urbas (Rodman) 0-2.
2. erä: 22.01 Matt Duchene (Jay Harrison-Jordan Staal) 1-2, 22.51 Steven Stamkos (Claude Giroux) 2-2, 27.17 Tomaz Razingar (Luka Tosic-Rok Pajic) 2-3.
3. erä: 47.09 Brenden Dillon (Taylor Hall-Jeff Skinner 3-3.
Jatkoerä: 63.36 Steven Stamkos (Dan Hamhuis-Brian Campbell) 4-3.

Rangaistukset yhteensä: Kanada 2x2 min, Slovenia 5x2 min.
Maalivahtien torjunnat: Devan Dubnyk Kanada 4+4+7+2=17, Luka Gracnar Slovenia 10+17+7+1=35.
Erotuomarit: Antonin Jerabek Tshekki, Keith Kaval USA.
Yleisöä: 2 184.

Päivän aiemmat ottelut
Helsinki: Latvia-Ranska 3-1 (1-0, 1-0, 1-1)
1. erä: 14.52 Martins Cipulis (Janis Sprukts-Ralfs Freibergs) 1-0 yv.
2. erä: 25.07 Sprukts (Cipulis) 2-0.
3. erä: 43.27 Julien Desrosiers 2-1 (Yorick Treille-Kevin Hecquefeuille) yv, 56.24 Lauris Darzins (Sprukts) 3-1.
Rangaistukset yhteensä: Latvia 5x2 min ja 1x10 min, Ranska 3x2 min.
Maalivahtien torjunnat: Kristers Gudlevskis Latvia 10+5+14=29, Cristobal Huet Ranska 12+6+5=23
Erotuomarit: Vladimir Baluska Slovakia, Lars Brüggemann Saksa
Yleisöä: 2 204.

Tukholma: Tanska-Valko-Venäjä 3-2 (2-0, 1-2, 0-0)
1. erä: 6.31 Philip Larsen (Kim Staal-Nichlas Hardt) 1-0 yv, 14.75 Nicklas Jensen (Mikkel Bödker-Stefan Lassen) 2-0.
2. erä: 27.03 Morten Green (Hardt) 3-0 av, 32.10 Konstantin Koltsov (Oleg Goroshko) 3-1, 36.36 Roman Graborenko (Andrei Stas-Aleksei Ugarov) 3-2.
3. erä: maaliton.

Rangaistukset yht: Tanska 3x2 min, Valko-Venäjä 4x2 min ja Artjom Kisly 10 min.
Maalivahtien torjunnat: Simon Nielsen T 1+7+9=17, Dmitri Miltshakov V 13+5=18 (vaihtoon 27.03), Vitali Belinski V 3+9=12 (pois 58.30-59.02).
Erotuomarit: Matt Kirk Kanada, Jyri Rönn Suomi.
Yleisöä: 537.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    3. 3

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    4. 4

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. 6

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    7. 7

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    8. 8

      Ensimmäinen lääke alaselkäkipuihin ei ole lääke

    9. 9

      Kaksi autoa törmäsi Kuutostiellä Joensuussa – useita ihmisiä sairaalaan

    10. 10

      Uskomaton moka seuralegendan pelinumeron jäädytystilaisuudessa – ”Noloin hetki 27 vuoden aikana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    6. 6

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    9. 9

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    10. 10

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    3. 3

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    4. 4

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. Näytä lisää