Jutta

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Aaltonen: Hyvä on puulaakijengi - katso videot

video
Hyökkääjä Juhamatti Aaltosen hymy oli herkässä MM-puolivälierän jälkeen. Aaltonen iski Suomen voittomaalin Slovakian verkkoon päätöserässä.
Peliä oli jäljellä reilut kymmenen minuuttia, kun Aaltonen teki maalinsa. Ennen Aaltosen osumaa Suomi eli vaikeita hetkiä, kun Slovakia kiri tasoihin 0-3-tappioasemasta.

- Maalin jälkeen ensimmäisenä mielessä oli valtava helpotus. Toisaalta aikaa oli vielä kellossa niin paljon, ettei voinut ajatella pelin ratkenneen, Aaltonen sanoi.

Alla olevilla videoilla Aaltonen ja Janne Pesonen kertovat ottelunjälkeisistä tunnelmistaan Nelosen uutisten haastattelussa.

Flash toistinta ei löytynyt.

Flash toistinta ei löytynyt.

Aaltonen kertoi, että ottelun aikana tunteet kulkivat laidasta laitaan - niin kuin hyvässä jääkiekkopelissä pitääkin.

- Välillä oltiin innoissaan ja välillä otti rajusti päähän. Mutta sama kai se minkälaisia tunneskaaloja on, kun voitimme, hän virnisti.

Ennen MM-turnauksen alkua kokematonta Suomen joukkuetta kuvattiin jopa puulaakiporukaksi. Nyt Aaltonen jo naurahti näille puheille.

- Hyvä on tämä puulakijengi. Päästäisinköhän me tällä porukalla johonkin puulaakiturnaukseen, hän vitsaili.

Välierää Aaltonen ei ollut ehtinyt pohtia lainkaan. Mahdollisista vastustajista - Ruotsista tai Kanadasta ei syväanalyysiä heti puolivälierän jälkeen tippunut.

- Ei mitään hajua niistä. Kova joukkue joka tapauksessa tulee vastaan. Tavallaan olisi hieno pelata Ruotsia vastaan, koska Tukholmassa on ollut muissa kuin Ruotsin peleissä vain vähän väkeä katsomossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Tyrmäävä tulos – Näin SM-liigavalmentajat vastasivat kysymykseen NHL-säännöstä

    5. 5

      Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Muistatko vielä tällaisen Saaran? 20 tyyliä ennen X Factor -suosiota

    8. 8

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    9. 9

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    10. 10

      Monacon hurmaavat kuninkaalliset kaksoset viettivät 2-vuotispäiväänsä viidakkoteemaisissa juhlissa – äiti-Charlenekin kuvattiin hymyssä suin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    8. 8

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      Tyrmäävä tulos – Näin SM-liigavalmentajat vastasivat kysymykseen NHL-säännöstä

    5. 5

      Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

    6. Näytä lisää