Anna, Anne, Anu

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Leijonien voittoputki ohi - Ruotsi voitti jatkoajalla

Ruotsi voitti Suomen Karjala-turnauksen päätösottelussa 3-2-jatkoajalla.
Samalla päättyi Leijonien viiden ottelun voittoputki nykyisen valmentajan Erkka Westerlundin alaisuudessa.

Leijonille sunnuntain Ruotsi-ottelu oli eilisen tshekki-pelin tavoin alkuun vaikea. Eikä sitä helpottanut esimerkiksi kapteeni Leo Komarovin suihkukomennus. Viiden minuutin ylivoiman aikana Ruotsi teki 1-0-johtomaalin, kun Pär Arlbrandt onnistui.

Toisessa erässä ensin Linus Klasen vei Leijonat 2-0-johtoon, kun Oskar Osala istui jäähypenkillä.

Leijonien takaa-ajon aloitti Jere Karalahti, joka tykitti ylivoimalla 1-2-kavennuksen toisessa erässä. 2-2-tasoituksen teki Niklas Hagman päätöserässä upean yksilösuorituksen jälkeen. Hagmanin tasoitu vei ottelun jatkoajalle.

Siinä Ruotsi oli vahvempi, kun Sebastian Erixon teki 3-2-voittomaalin.

- Vähän sekava peli, ei parasta. Ei ollut aloitteellisuutta, jota olisi toivottu. Hieno nähdä, että joukkueessa on sisua, kun tullaan takaa tasoihin, Leijonien päävalmentaja Erkka Westerlund sanoi MTV Sportin haastattelussa.

Suomi-Ruotsi ja. 2-3 (0-1, 1-1, 1-0, 0-1)
1. erä: 17.39 Pär Albrandt (Niklas Olausson-Nicklas Danielsson) 0-1 yv.
Jäähyt: 5.13 Danielsson 2 min, 9.56 David Ullström R 2 min, 12.43 Leo Komarov S 5+20 min.
2. erä: 28.17 Linus Klasen (Ullström) 0-2 yv., 34.35 Jere Karalahti (Jori Lehterä-Sakari Salminen) 1-2 yv.
Jäähyt: 22.21 Karalahti 2 min, 26.58 Oskar Osala S 2 min, 33.35 Niclas Andersen R 2 min, 37.27 Ruotsi joukkuerangaistus 2 min, 39.38 Jonas Enlund S 2 min.
3. erä: 56.52 Niklas Hagman (Jarkko Immonen-Jere Karalahti) 2-2.
Jäähyt: 57.40 Ruotsi joukkuerangaistus 2 min.
Jatkoaika: 61.48 Sebastian Erixon (Simon Hjalmarsson-John Klinberg) 2-3.
Jäähyt: -.
Jäähyt yht: Suomi 3x2 min ja Komarov 5+20 min, Ruotsi 5x2 min.
Torjunnat: Niko Hovinen S 6+10+10+3=29, Henrik Karlsson R 12+10+12+1=35.
Päätuomarit: Pavel Hodek Tshekki ja Jan Hribik Tshekki.
Yleisöä: 11 641.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    7. 7

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    8. 8

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    10. 10

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. Näytä lisää