Sampsa

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Aravirta nuoresta MM-joukkueesta: "Kokeneilla pelaajilla suuri vastuu"

Jääkiekko
Leijonien entinen päävalmentaja Hannu Aravirta tietää, mitä kokemattoman joukkueen valmentaminen vaatii.
Suomen A-maajoukkue matkusti eilen Minskiin perjantaina alkaviin MM-kisoihin. Joukkue on todella kokematon, sillä matkassa on peräti 15 arvokisadebytanttia.

Lukema on todella suuri, sillä yleensä ensikertalaiset on laskettavissa yhden käden sormilla. Edellisen kerran Leijonat lähti MM-kisoihin todella kokemattomalla joukkueella keväällä 1998, kun Sveitsiin lennätettiin 11 debytanttia.

Tuolloin MM-hopealle Suomen luotsannut Hannu Aravirta kertoo johtajuuden olevan kokemattoman joukkueen suurin kysymysmerkki.

- Kokemattomuus pitää huomioida ja johtajuutta on tarkkailtava. Kun joukkueessa ei ole ennakkoon monia johtajatyyppejä, niitä täytyy etsiä kokemattomista pelaajista. Valmentajan pitää tietysti luottaa jalkeilla olevaan joukkueeseen, Aravirta kommentoi IS:lle.

Yksi kevään 1998 arvokisadebytanteista oli Jere Karalahti, joka lukeutuu kuluvan kevään MM-joukkueen tukipilareihin. Myös joukkueen kapteeni Olli Jokinen oli mukana Sveitsissä. Seuratasolla Winnipeg Jetsiä edustava Jokinen aloitti A-maajoukkueuransa vuoden ennen Karalahtea.

- Kun matkassa on Saku (Koivu) ja Teemu (Selänne), joukkueessa on johtajuutta luonnostaan. Olli (Jokinen) ei jää ollenkaan taka-alalle. Kokeneiden pelaajien tehtävä on pitää joukkue rauhallisena, että vältytään ylimääräiseltä hösötykseltä.

Kokemusta arvostetaan äärimmäisen paljon jääkiekkopiireissä, mutta Aravirta näkee kokemattomuudessa myös positiivisia puolia.

- Nuorissa joukkueissa on aina innostunut henki ja sen myötä paljon potentiaalia. Jokainen pelaaja tekee ensimmäisissä arvokisoissaan kaikkensa.

Kahdeksan arvokisamitalia valmennusurallaan saavuttanut Aravirta uskoo Leijonien jälleen taistelevan mitaleista.

- Arviot pitää aina suhteuttaa vastustajiin, eikä Suomi ole ainoa joukkue, jolta puuttuu tähtipelaajia. Uskon, että Suomella on jälleen mahdollisuus pelata mitaleista. Suomi ei ikinä ole missään turnauksessa ennakkosuosikki, vaan arvioitu sijoille 3-6. Turnaus on aina pienistä asioista kiinni ja viimeiset ottelut ratkaisevat, ylletäänkö ennakoitua parempaan vai huonompaan sijoitukseen.

Suomi pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina Latviaa vastaan. MM-kisat pelataan kolmatta kertaa kertaa formaatilla, jossa kisoihin osallistuvat 16 joukkuetta on jaettu kahteen kahdeksan joukkueen lohkoon.

Lohkon kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kertaalleen, jonka jälkeen alkavat niin sanotut kuolemanottelut. Aravirta korostaa, että pelin on toimittava hyvin jo alkulohkon kamppailuissa.

- Alkulohko on tosi kova, eikä siinä ole varaa kuin maksimissaan yhteen virheeseen. Sekin voi lopulta koitua kohtalokkaaksi. Pisteitä ei saa hukata, koska puolivälierä on turnauksen lopputuloksen kannalta tärkein ottelu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    8. 8

      Naapuriin muutti homovastainen mies – perheenäidin täydellinen vastaus räjäytti somen riemuun

    9. 9

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    10. 10

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    9. 9

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    10. 10

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    6. Näytä lisää