Niko, Niklas, Niilo

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Leijonilla illalla valtava panos - tappiolla rajut seuraukset

Suomi-Valko-Venäjä 20.45
Leijonat joutuu jälleen syvälle kurimukseen, jos Valko-Venäjä ei kaadu tänään illalla.
Alkulohko B on mennyt erittäin kiharaiseksi. Venäjä menee lohkovoittoon omia menojaan, mutta sen jälkeen kaikki sijat ovat yhä auki.

Leijonilla on lohkon kakkospaikkakin yhä omissa käsissä, mutta sen saavuttamiseksi illan ottelusta Valko-Venäjää vastaan tarvitaan ehdottomasti voitto.

Myös Valko-Venäjä kamppailee lohkon kakkospaikasta kiihkeän kotiyleisön innoittamana, joten kamppailusta tulee hurja.

Mikäli Leijonat häviää tänään, edessä on uusi syvä kurimus. Silloin Valko-Venäjä karkaisi jo kuuden pisteen päähän - käytännössä seitsemän pisteen päähän voitettuaan keskinäisen pelin. Suomella on keskinäisistä otteluista myös tappio Latvialle ja paha USA-ottelu yhä edessä.

Tappio tänään jättäisi Leijonille puolivälieriin vain yhden takaportin. Voitot viime kevään MM-hopeamaa Sveitsistä, täynnä NHL-miehiä vilisevästä USA:sta ja sarjapaikkansa puolesta raivoisasti taistelevasta Kazakstanista.

Silloinkin Leijonat jäisi lohkossa kolmanneksi tai neljänneksi eli saisi vastaansa puolivälierässä todennäköisesti kovan Kanadan tai aina pahan Ruotsin.

Eli niin iso on tämän päivän panos. Voitolla kaikki helpottuu huomattavasti, tappiolla Leijonat on jälleen syvän kuilun reunalla.

B-lohkon tilanne:

Venäjä 4 ottelua, maaliero 22- 5, 12 pistettä
Latvia 4, 16- 14, 9p
USA 4, 15- 15, 6p
Valko-Venäjä 3, 9- 10, 6p
Saksa 4, 7- 10, 5p
Suomi 3, 8- 7, 3p
Sveitsi 4, 8- 14, 3p
Kazakstan 4, 8- 18, 1p

Seuraavat ottelut:
15. 5. Suomi-Valko-Venäjä
16. 5. USA-Kazakstan, Suomi-Sveitsi
17. 5. Latvia-Venäjä, Valko-Venäjä-Saksa, Sveitsi-Kazakstan
18. 5. Venäjä-Saksa, USA-Suomi.

Ota kantaa

Miten Leijonien käy Valko-Venäjää vastaan?

Voittaa 72% Häviää 28%
Ääniä yhteensä 54668

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    2. 2

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    3. 3

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    4. 4

      Autosport: Jari-Matti Latvalan uusi talli on selvillä

    5. 5

      Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Susanna Koski saapui Linnaan rock-henkisessä tyylissä – kasvoilla hyvin tumma meikki

    8. 8

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    9. 9

      Harvinainen yhteisesiintyminen: Juha Tapio saapui Linnaan Raija-vaimonsa kanssa – hyvin tyköistuva iltapuku

    10. 10

      Li Andersson jätti viime vuonna Linnan juhlat välistä ”ulkonäkökeskeisyyden” takia – asteli nyt matolla upeassa mekossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    2. 2

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    3. 3

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    4. 4

      Autosport: Jari-Matti Latvalan uusi talli on selvillä

    5. 5

      Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

    6. Näytä lisää