Unelma, Anelma

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Westerlund USA-pelistä: Pahimpaan pitää varautua

Sunnuntaina iltapäivällä vastaan luisteleva USA voi olla huippuhyvä tai asenteeton nahjus.
USA on näyttänyt MM-kisoissa jo monet kasvonsa. Avauspelissään se suorastaan murskasi kisaisäntä Valko-Venäjän 6-1, mutta on sen jälkeen hävinnyt mm. Latvialle 5-6 ja voitti Kazakstanin vasta jatkoajalla 4-3.

- USA voi yltää huippusuoritukseen. Näissä kisoissa on myös nähty se, ettei USA:lla ole niin tiivistä pelaamista. Pahimpaan pitää varautua, Leijonien päävalmentaja Erkka Westerlund mietti ennen sunnuntain ottelua.

Westerlund muistutti, että USA:n joukkue on kasattu nuorista ja taatusti innokkaista NHL-pelaajista.
- Se on sitä nuorta ryhmää, joka on käynyt USA:n juniorimyllyn läpi. Ja se juniorimylly on tuottanut ihan maailman huippupelaajia, Westerlund huomioi.

Lauantain kevyen jääharjoituksen jälkeen Leijonat hyppää kaukaloon vasta suoraan USA-peliin. Sunnuntaiaamuun merkitty peliin valmistava puolen tunnin aamuharjoitus jää ohjelmasta pois.
- Lauantain harjoituksen jälkeen aikaa on käytetty fyysiseen palautumiseen ja pääkopan huilaamiseen, Westerlund sanoi.

Leijonien ylivoimapeli on viime otteluissa takunnut. USA-pelissä jatketaan kuitenkin samoilla yv-koostumuksilla.

- Ylivoimakentällisiin ei tule muutosta. Sikäli muutosta täytyy kuitenkin tulla, että kiekon pitää alkaa liikkua ja laukauksia tulla äkäisesti. Ylivoimapelin pitää olla laadukasta tekemistä. Ylivoimaviisikon pitäisi viedä alivoimanelikkoa eikä niin, että nelikko määrää tahdin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. Näytä lisää