Keijo

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Näin Leijonat kärsi – video mässäilee MM-finaalin tuomarikarmeuksilla

MM-finaali
YouTubesta löytyy yli 300 000 kertaa ladattu video, jossa on koostettuna suurin osa kyseenalaisesti tuomitun MM-finaalin mokista.
Jääkiekon MM-finaali Venäjän ja Suomen välillä viime sunnuntaina jätti suomalaisille runsaasti jossiteltavaa. Suurin osa suomalaisista tarkkailijoista piti erotuomaritoimintaa raskaan puolueellisena Venäjälle

Venäjä teki Suomen 2–5 tappioon päättyneessä ottelussa peräti neljä ylivoimaalia. 3–2-voittomaalin Venäjä iski erittäin kyseenalaisin perustein tuomittujen suomalaisjäähyjen aikana kahden miehen ylivoimalla.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola puhisi raivosta ottelun jälkeen, ja finaalia kotonaan Anaheimissa seurannut Teemu Selännekin piti osaa tuomioista selittämättöminä.

- Ei jäähyn arvoisia, Selänne sanoi finaalin aikana IS:lle.

Selänne viittasi erityisesti Miikka Salomäen ja Jarkko Immosen kakkosiin, jotka kieltämättä tulivat kevyesti.

Suomelle vihellettiin ottelussa 28 minuuttia jäähyjä ja Venäjälle 12 minuuttia.

YouTubesta löytyvälle videolle on koostettuna osa ottelun epämääräisyyksistä, mutta siihen on lisätty myös alkusarjassa pelatun ottelun taklaus, jonka seurauksena Leijonien Pekka Jormakka sai aivotärähdyksen, mutta taklaaja Vadim Shipatshev selvisi kokonaan rangaistuksetta.
 
Hän sai myöhemmin tosin kolmen ottelun pelikiellon.
 
Videolla hämmästellään myös Venäjän valmentajan Oleg Znarokin toimintaa. Hän oli saanut toimitsijakiellon Ruotsin apuvalmentajalle näyttämästään kurkunleikkauseleestä aikaisemmassa ottelussa, mutta johti puhelimella joukkueen peliä katsomosta ja osallistui kultajuhliin vaikka sääntöjen mukaan valmentaja ei saisi olla missään tekemisissä joukkueen kanssa toimitsijakiellon aikana.
 
YouTube-videosta Suomessa uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
  • MM-kiekko 2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi mitalisauma

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    9. 9

      Sastamalan surmakuski peitti kasvonsa oikeudessa – vangittiin epäiltynä kahdesta taposta

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi mitalisauma

    6. Näytä lisää