Nestori

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Kommentti: Tässä ovat Leijonien kaksi päällikköä

Jääkiekon MM-kisat
Ykkösvahti Pekka Rinteen lisäksi Suomen MM-joukkueen tärkeimmät tukipilarit löytyvät keskikaistalta, kirjoittaa Urheilusanomien jääkiekkotoimittaja Sami Hoffrén.
Kaksi ottelua ja kaksi esitystä ääripäistä. Leijonien avausviikonloppu Ostravan MM-jäillä käynnistyi kaksijakoisissa merkeissä.

Perjantain vaisua ja sekavaa USA-tappiota seurasi energinen ja jämäkkä voittopeli Tanskasta. Leijonat oli sunnuntai-iltana kuin teräskaupunki Ostrava: tyly ja työteliäs.

Tärkein asia Suomen kannalta oli luonnollisesti voitto, mutta myös tapa, jolla kolme pistettä lävähti plakkariin.

Leijonien peliin palasi tämän kauden aiemmista turnauksista tuttu raikkaus ja määrätietoisuus - tärkeiden pelillisten nyanssien lisäksi.

Leijonat pääsee toiselle kisaviikolle lajitermein sanottuna hyvällä jalalla.

Avausviikonloppu näytti Suomen pelistä jo ennakkoon ounasteltuja heikkouksia ja vahvuuksia.

Ei tarvitse olla suuri fakiiri, jos ennustaa, että Suomi ja maalinteon tehokkuus mainitaan samassa yhteydessä vielä monta kertaa tämän turnauksen aikana - vähemmän mairittelevalla tavalla.

Tanskan kaltaista piskuista kiekkomaatakin vastaan Suomi tarvitsi taas valtavan määrän laatupaikkoja yhteen pussukkaan.

Syykin on perinteinen: Leijonien rosterista löytyy niukasti kansainvälisen tason kliinistä maalintekovoimaa.

Tämän takia Leijonien on entistä tiukemmin noudatettava säntillisesti sovittuja asioita ja malttaa hyökätä viisikkona. USA-ottelu näytti, mitä puolivillainen harppuunahyökkääminen tuo.

Tanskaa vastaan Suomi rytmitti peliään selkeämmin ja hyökkäsi päämäärätietoisemmin kohti maalia - tosin vastustajakin oli eri kaliiberia.

Ennen Tanska-peliä Leijonien parannuskohteisiin kuuluivat kiekkovarmuus ja maalineduspelaaminen. Molemmat toteutuivat mainiosti.

Parhaimmillaan Kari Jalosen Leijonat on intensiivisellä otteella pelaava joukkue, jossa pelitapa ja tunne kulkevat tuloksekkaasti käsi kädessä.

Kentällisten osalta Leijonien valmennusjohto joutuu pikkuhiljaa miettimään muutoksia. Jalonen ei voi adjutantteineen tuudittautua nälkävuoden mittaiseen turnauskaavioon.

Osa ketjuista klikkaa, osa ei.

Petri Kontiolan johtama (nimellinen) ykkösnyrkki ei vakuuttanut USA:ta eikä Tanskaa vastaan. Trio (Tuomo Ruutu-Kontiola-Juhamatti Aaltonen) pystyi luomaan kyllä paremmin paikkoja, mutta oli vastaavasti eniten lirissä omissa. On vaikea nähdä, että ketju pysyisi kasassa kisojen loppuun asti.

Jarkko Immosen ketju pelaa puhtaasti nolla nollaa ja tuo energiaa Antti Pihlströmin ja Leo Komarovin kautta. Hyökkäyssuuntaan ketjun anti on ollut rajallista.

Aleksander Barkovin, 19, ketju on nousemassa itseoikeutetuksi keihäänkärjeksi. Ketjun aivot Barkov on ottanut Leijonat reppuselkään väkevällä tavalla. Karrikoidusti sanoen Leijonien hyökkäyspeli elää ja hengittää Barkovin kautta.

Ei ole sattumaa, että juuri kakkosketjun taustalla puolustava debytantti Esa Lindell, 20, on ollut toistaiseksi Leijonien ykköspuolustaja. Lindell tukee loistavasti ketjua nousemalla rohkeasti hyökkäyksiin.

Toinen iso onnistuja on Joonas Kemppainen, joka on vakuuttanut uransa ensimmäisessä MM-turnauksessaan. Kärppien kultajoukkueen moottori on johtanut Leijonien neloslinjastoa tutun kliinisellä ja varmalla otteella. Kahden ottelun jälkeen 27-vuotias kainuulainen on turnauksen parhaimpia aloittajia.

Valmennusjohto teki oikean ratkaisun nostamalla Kemppaisen myös ykkösylivoimaan maskimieheksi. Raamikas hyökkääjä tuo rytmiään hakeneeseen ylivoimakoostumukseen aloitustaitoa ja tarvittavaa pihviä maalin eteen.

Kemppainen on ollut Barkovin ohella Suomen paras pelaaja kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Näillä otteilla Kemppainen ansaitsee ehdottomasti suuremman roolin.

Niin, ja maalivahtipelistä Leijonien ei tarvitse kantaa huolta (tietenkään) tänäkään keväänä. Pekka Rinne on tämän turnauksen paras maalivahti. Siitä nähtiin taas sunnuntaina kohtalainen työnäyte.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin Suomen huoltorekassa

    3. 3

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    6. 6

      IS Malmössä: Poliisi kertoo, millaista pahamaineisten alueiden rikollisuus todella on – ”Poliisi joutuu joskus vahvistamaan partioitaan”

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Suora lähetys juuri nyt: Nokia-puhelimien julkistus, onko mukana uusi 3310?

    9. 9

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    10. 10

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    10. 10

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin Suomen huoltorekassa

    3. 3

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    6. Näytä lisää