Nestori

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Kulta-Curre muistelee: Jutilla oli liikaa kiloja – mitä sitten tapahtui?

MM 95
Suomen ensimmäisestä jääkiekon MM-kullasta on tänään kulunut 20 vuotta.
Timo Jutila toimi Curt Lindströmin aikana Leijonien kipparina. Joukkueen ikonin kisamatka oli kuitenkin puolisen vuotta ennen MM-turnauksen alkua uhattuna.

Lindström kiinnitti joulun aikaan 1994 huomiota Jutilan ulkoiseen olemukseen. Kiloja oli tullut lyhyessä ajassa liikaa.

– Sanoin Jutille, että hänen täytyy laihduttaa, jos aikoo olla mukana Tukholmassa. Totesin, että ainakin seitsemän kiloa täytyy pudottaa kevääseen mennessä.

Päävalmentajan kommentti sai Jutilaan liikettä.

– Hän treenasi tosi kovaa ja onnistui. Juti teki vielä viisi maaliakin kisoissa ja pelasi huikean turnauksen.

Timo Jutila oli yksi vuoden 1995 MM-finaalin sankareista. Finaalin jälkeen suomalaiset omivat ruotsalaisten Den glider in -kappaleen, jota soitettiin kultajuhlissa jatkuvasti. Miten hyvin sinä tunnet kappaleen?

Joko kokeilit, Ilta-Sanomien testiä?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    3. 3

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    6. 6

      Matopeli ja Nokia-soittoääni – tällainen on uudelleenversioitu Nokia 3310

    7. 7

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    8. 8

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    3. 3

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    6. Näytä lisää