Kyllikki

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Näin syntyi monia suomalaisia piinannut korvamato – IS tapasi Den glider in -säveltäjän!

jääkiekon mm-kisat
Eipä osannut Peter Karlsson Den glider in -kappaletta tehdessä kuvitella, että melodia iskisi niin lujaa ja pysyvästi suomalaisten tajuntaan.
IS tapasi lähes Suomen kansallislauluksi 20 vuotta sitten nousseen laulun tekijän Tukholmassa. Vuodet ovat vierineet, mutta muistot eivät unohdu.

- Ruotsissa järjestettiin 1995 kilpailu, jolla haettiin tunnussävelmää jääkiekon MM-kisoille. Sain idean ja lähdin jalostamaan sitä, mutta kiire meinasi tulla, Peter Karlsson, 57, kertoo.

Kytkös kiekkoon piti löytää ja sellaiseksi valikoitui ruotsalaisen radioselostaja Lennart Hylandin lausahdus, kun Tre Kronor voitti ensimmäisen jääkiekon MM-kultansa 1962. Ruotsi löi tuolloin Kanadan ja ratkaiseva 5-3-osuma lipui vaahteralehtipaitojen tyhjään maaliin.

- Hän sanoi, että "pucken glider in i mål" (kiekko lipuu maaliin). Jätin pari sanaa pois, koska se kuulosti paremmalta. Heti kun kappale oli valmis, tunsin siinä olevan ison hitin aineksia. Sanoinkin musiikkikavereilleni, että jos laulu ei voita, se levytetään joka tapauksessa.

Laulu ehti kuin ehtikin mukaan kilpailuun. Karlsson hioi viimeisiä yksityiskohtia loppumetreille saakka ja toimitti demon eteenpäin. Voitto tuli ja kierrokset alkoivat lyödä jo ennen MM-kisoja kovaa vauhtia. Kappaleesta tehtiin video, jossa oli mukana myös Ruotsin kiekkomaajoukkueen pelaajia. Kisakuume oli korkealla, nyt puuttui vain Ruotsin MM-kulta, jota koko kansakunta odotti kiihkeästi.

- Olin Thaimaassa ennen kisoja silloin talvella ja testasin ruotsalaisturisteilla, millaisen vastaanoton laulu tulee saamaan. Kaikki tykkäsivät, peukut vaan nousivat ylöspäin siellä rannoilla, kun ihmiset saivat kuulokkeet korville ja kuuntelivat sitä etukäteen.

- Ensimmäisessä Ruotsin kisamatsissa sitten räjähti oikein kunnolla. Se tunne, kun Ruotsi teki ensimmäisen maalin Norjan verkkoon ja koko Globen jammasi biisin tahtiin. Sen jälkeen se soikin koko ajan niin hallissa kuin radiossakin.

Renkutus tuli tutuksi myös suomalaisille, vaikka ei sitä muille kuin ruotsalaisten maaleille soitettukaan. MM-finaali pelattiin 7. toukokuuta ja myös Karlsson oli paikalla lehtereillä. Asetelma oli täydellinen. Kappale oli lyönyt läpi, rakas naapuri Suomi oli vastassa loppuottelussa ja tunnelma leijaili Globenin korkean katon päällimmäisissä palkeissa asti.

Aika nopeasti se sitten pelin aikana kuitenkin muuttui.

- Niin, 1-4. Ei siinä niin pitänyt käydä. Pettymyshän se oli meille kaikille ruotsalaisille, Karlsson sanoo.

Ihan varmasti, mutta Suomelle ja suomalaisille siitä tuli ikimuistoinen ilta. Iltamyöhäisellä joukkue saapui täpötäydelle Sergelin torille, jonne oli valmisteltu ruotsalaisten kultajuhlat. Ne muuttuivat kuitenkin väriltään ja sävyltään, kun sinivalkoiset kisaturistit ottivat paikan haltuun. Karlsson ei tuolloin torilla ollut, mutta sai kuulla puhelimen kautta, mitä oli tapahtunut.

- Minulle kerrottiin, että siellä suomalaiset lauloivat Den glider iniä, niin joukkue kuin fanitkin. Vähän oudolta se tuntui.

- Seuraavana päivänä näin tv-kuvaa Helsingistä, jossa laulajia oli vielä enemmän. Se tunne, kun 100 000 ihmistä laulaa tekemääsi kappaletta, onhan se hieno. Ei minua harmittanut, että se Suomessa omittiin, päinvastoin.

Sinkkulevyä ei ollut vielä kisojen aikana tai heti jälkeenkään Suomessa myynnissä. Viikko mestaruusjuhlien jälkeen Karlsson oli vierailulla Torniossa, kun hänen ystävänsä kertoi hotellinjohtajalle, että Den glider inin tekijä on siellä vieraana.

- Johtaja tuli mikrofonin kanssa lavalle, tanssibändi lopetti soittamisen ja ihmiset tanssimisen. Hän puhui suomea, enkä minä ymmärtänyt. Kun puhe oli ohi, kiittelin lyhyesti huomiosta englanniksi ja annoin Den glider in-sinkun johtajalle.

- Se laitettiin soimaan ja tunnelma pomppasi. Biisi soi varmasti kymmenen kertaa putkeen ja johtaja sanoi, että kaikki on minulle ilmaista, syö ja juo mitä haluat, Karlsson naurahtaa.

Lumipallo oli lähtenyt liikkeelle ja hetkessä siitä tuli vyöry. Kappale soi ympäri Suomen baareissa, radiossa ja kotibileissä. Levyt revittiin käsistä ja uusia painettiin pikavauhdilla. Samasta kappaleesta tekivät oman versionsa myös niin Kirka kuin smurffitkin.

- Olin todella onnellinen, että siitä tuli suosittu niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Viime vuonnakin Ruotsin kiekkoliitto sitä käytti. On hienoa, että sen myötä sekä Suomen että Ruotsin ensimmäiset MM-kullat ikään kuin yhdistyvät.

Megamenestys tuotti Karlssonille myös mukavasti rahaa. "Joitakin satojatuhansia euroja", hän laskee nopeasti, eikä ihan tarkkaa summaa pysty mitenkään kalkuloimaan. Levymyynti toi osan, mutta Teoston kautta tuli jopa isompia siivuja.

- Olin yhtenä aamuna syömässä, kun joku Sirpa soitti minulle. Hän kertoi olevansa Teostosta, enkä oikein ymmärtänyt heti asiaa. Sirpa kysyi, että kuinka paljon maksaa, jos haluaa käyttää Den glider iniä mainoksissa, kysyntää kuulemma on.

- En minä ollut sellaista ajatellut. Kysyin, millainen summa yleensä on. Hän arveli jotain 30 000 markan paikkeille, joten sanoin, että 50 000 markkaa. Meni hetki puhelun päättymisen jälkeen ja hän soitti taas. Sanoi, että yritys ottaa sen. Tuon jälkeen samanlaisia puheluita tuli viikkokausia. Veinkin Sirpalle suurimman mahdollisen kakun kiitokseksi, kun olin Suomessa käymässä. Hän oli siitä kovin mielissään.

Suomessa Karlsson tapasi eräässä kutsutilaisuudessa myös Leijonat kera päävalmentaja Curt Lindströmin.

- Alussa pelaajat olivat aika hiljaisia, mutta iltaa kohden meno muuttui täysin. Syötiin ja pidettiin hauskaa. Tanssittiin ringissä ja tietenkin Den glider inin tahtiin. Muutama päivä siinä meni, mahtavia hetkiä! Taksikuskitkaan eivät ottaneet rahaa kyydistä, kun jotkut kertoivat kuka minä olen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    5. 5

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    8. 8

      Brittilehdessä tänään melkoinen työpaikkailmoitus: näin Mercedes etsii Nico Rosbergille korvaajaa

    9. 9

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    10. 10

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. 6

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    5. 5

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    6. Näytä lisää