Airi, Aira

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Kommentti: MM-kisojen tuomaritoiminta on järkyttävä farssi

Suomen ja Venäjän kohtaamisissa tuomarit tuntuvat ottavan nykyään pääroolin, kirjoittaa IS:n urheilutoimituksen esimies Vesa Rantanen.
Kaikki varmasti muistavat viime kevään MM-finaalin Minskissä, kun tuomarit avittivat käsittämättömän yksipuolisilla virhetuomioilla Venäjän kultaan.

Tapahtumaa pidettiin yleisesti MM-historian rumimpana tuomariepäonnistumisena.

Huippuhyvä Venäjä olisi varmasti voittanut MM-kultaa muutenkin, mutta tuomarien yksipuolinen sekoilu jätti turnauksesta pahan jälkimaun.

Sama on tapahtumassa nyt Tshekissä.

Vitsiksi on tässä turnauksessa noussut erittäin usein tapahtuva ja kiusallisen kauan kestävä päivänselvien maalien tarkistelu videolta. Useimmissa tapauksissa maalien lähtökohtaisesti turha, mutta ennen kaikkea hidas tarkistelu on vesittänyt muuten korkeatasoisen turnauksen uskottavuutta raskaasti.

Alkusarjan päätöskamppailussa Suomi–Venäjä meni raskaammin vihkoon kuin kertaakaan aikaisemmin. Suomen Leo Komarov lensi selittämättömällä tavalla suihkuun hänen taklattuaan puhtaasti Venäjän Jevgeni Medvedeviä avauserän loppuhetkillä.

Pitkän arpomisen jälkeen ottelun ruotsalainen erotuomarikaksikko päätti antaa Komaroville 5+20 minuuttia eli suihkukomennuksen polvitaklauksesta.

Maikkarin loistavasta kuvamateriaalista näkee, ettei Komarov taklannut venäläispuolustajaa polvella. Näytti, että Medvedevin huonossa asennossa ollut käsi vääntyi taklauksessa, joka oli kaikilta osin täysin puhdas, mitä kokenut valmentaja Hannu Aravirtakin korosti MTV Sportin studiossa.

Medvedev otti taklauksen huolimattomasti vastaan ja satutti itsensä. Häpeällisintä operaatiossa oli minuuttien arpominen, jota seurasi kova, mutta raskaasti väärä päätös.

Kukaan ei halua kehitellä salaliittoteorioita, mutta rumaltahan se näyttää, kun Suomi kärsii härskillä tavalla erotuomariratkaisuista otteluissa Venäjää vastaan uudestaan ja uudestaan.

Ottelun voittaja muuten kohtaa puolivälierässä Tshekin. Häviäjä kohtaa Ruotsin, jota pidetään paljon laadukkaampana joukkueena kuin Jaromir Jagrin johdattamaa Tshekkiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    4. 4

      Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

    8. 8

      Onko tässä SM-liigan syyskauden hölmöin ratkaisu?

    9. 9

      Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    4. 4

      Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. Näytä lisää