Enni, Enna, Eini

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Kasperi Kapasen harteilta lähti ”maailman suurin eläin”

PIKKULEIJONAT
Fakta: Kasperi Kapanen osaa tehdä maaleja. Mutta ei se siltä kyllä oikein näyttänyt Slovakiaa vastaan.
Kasperi Kapasella oli alusta saakka huipputontteja läpi ottelun, läpiajokin, mutta mistään ei uponnut.

Kunnes kolmannessa erässä upposi. Osuman jälkeen Kapanen kiskaisi harteiltaan symbolisen apinan, kuten maalinteon kanssa tuskailevat pelaajat joskus tekevät.

Mikäs eläin sieltä harteilta lähti?

– No, mikä nyt on maailman suurin eläin, Kapanen sanoi helpottuneena ja vähän huvittuneenakin omasta iltapuhteestaan.

Hän pelasi hyvän pelin, oli aktiivinen ja teki töitä hullun lailla, mutta kiikarit olivat tällä kertaa harvinaisen sitkeässä.

– Sanoin jätkille etukäteen, että maksaisin mitä tahansa, jos saisin edes jonkun roskamaalin. Nyt sitten varmaan kaivetaan sekkivihkoa esiin, Kapanen virnisteli.

Itse maalinteon mestari Teemu Selänne antoi Kapaselle tipsejä ennen peliä. Mene lähelle maalia ja ammu, kuului ohje.

– Kun tommonen jätkä antaa vinkin, niin sitä pitää uskoa. Maalijumalat ovat nyt antaneet mulle yhden osuman. Toivottavasti hanat on auki.

Kapanen pelasi kolmosketjussa yhdessä Aleksi Saarelan ja Julius Nättisen kanssa. Ketju toimi hyvin – kuten koko Suomen peli, vaikka alussa olikin vaikeaa.

– Ei meillä ollut mitään paniikkia, vaikka ne menivätkin johtoon. Pelattiin hyvää kiekkoa, ei niillä viidellä viittä vastaan ollut juuri tilanteita. Ehjä suoritus, ja sieltä ne maalitkin lopulta tulivat. Mitä nuo Tupu Hupu ja Lupu taas tänään tekivät, viisi maalia ainakin, Kapanen naurahtaa ja viittaa Sebastian Ahon ketjuun.

Peli päättyi Suomen 8–3-voittoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Gambian ex-presidentti lähti maanpakoon keskellä yötä – BBC: valtion kassasta kadonnut miljoonia

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. 6

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    7. 7

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    10. 10

      Horoskooppi 23.1.2017

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Gambian ex-presidentti lähti maanpakoon keskellä yötä – BBC: valtion kassasta kadonnut miljoonia

    5. 5

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    6. Näytä lisää