Jutta

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Jalonen odottaa finaalista tiukkaa revanssia: ”Pelaajille jäi varmasti hampaankoloon”

PIKKULEIJONAT
Mikään joukkue ei ole pystynyt voittamaan Venäjää näissä Nuorten MM-kisoissa. Suomi on ainoa maa, joka saa toisen mahdollisuuden.
Nuorten MM-kisojen finaali on asetelmaltaan hekumallinen lätkäklassikko: Suomi vastaan Venäjä.

Vaikka unohdettaisiin jääkiekkohistoria, käsillä on hieno ja tunneladattu tarinan kaari.

Venäjä on ainoa maa koko turnauksessa, joka on kyennyt voittamaan Suomen. Se ottelu päättyi 6–4, vaikka Suomi johti jo 3–1 ja oli aivan selkeästi vallan kahvassa. Sitten tulivat mustat minuutit, ja Venäjä nappasi tahtipuikon lapaseensa.

Pikkuleijonat lähtee finaaliin nälkäisenä hakemaan hyvitystä.

– Siinä mielessä kyllä, että pelaajille varmasti jäi jotakin hampaankoloon, sanoo Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen IS:lle.

– Itse pelin kannaltahan sillä aiemmalla kohtaamisella ei ole mitään merkitystä. Täytyy myös muistaa, että meidän suorituksemme on kehittynyt paljon siitä ottelusta.

Suomi nimenomaan sai Venäjältä ehkä tärkeimmän oppituntinsa, kun peli päästettiin luisumaan tappioksi. Siitä eteenpäin Pikkuleijonien tie on ollut yhtä kasvutarinaa, jonka tähänastinen lakipiste nähtiin Ruotsi-välierässä.

Suomi täräytti pöytään loistosuorituksen, etenkin puolustussuuntaan.

Tasonnosto oli suorastaan huima, mutta samaan aikaan Jalonen näkee, että hyökkäyspelissä jäi vähän reserviin.

– Usein käy niin, että kun puolustaa oikein huolella ja antaumuksella, se syö hyökkäysvoimasta pieniä rahtusia pois. Mutta vahva puolustus ja kurinalaisuus, ne ovat avainasioita finaalissakin.

Voittamaton Venäjä

Jos on Suomi kyennyt parantamaan, niin saman on tehnyt Venäjäkin.

Itse asiassa näissä kisoissa ei ole jalkeilla ollenkaan sellainen supertaitavien indivudualistien venäläispoppoo, jollaisina itänaapurin joukkueet on totuttu usein näkemään. Alkaen siitä, että tämä ryhmä on organisoitunut.

Venäjä ei myöskään ole hävinnyt koko kisoissa ainuttakaan ottelua.

– He pelaavat todella hyvää turnauslätkää. Kyllä se näkyi minusta välierässäkin: USA puski kapealla peluutuksella, ja Venäjä rullasi laajalla materiaalilla aika kurinalaista lätkää. Joukkue on myös puolustussuuntaan jämäkkä, Jalonen kuvailee.

Kummallakaan ei hänen mielestään ole mitään varsinaista etulyöntiasemaa, niin tarkasti joukkueet toisensa tuntevat. Ei olisi mikään yllätys, jos pelistä tulisi todella tasainen verrattuna siihen U20-karusellikiekkoon, jota alkusarjassa nähtiin ajoittain molemmissa lohkoissa.

– Jos samaan pystytään kuin Ruotsia vastaan ja vähän vielä parantamaan, muun muassa hyökkäämistä, niin olemme vahvoilla. Pannaan Venäjäkin puolustamaan, Jalonen visioi.

Kuka vetää kanin hatusta?

Puolustuspään pelaamisessa ei hänen mukaansa ole mitään rakenteellista korjattavaa. Vain yksittäisiä detaljeja, kuten sijoittumisia, mutta ei rakenteellisia ongelmia.

Siksi mitään kummempia valmennuksellisia manöövereitä ei ole enää luvassa: normaali valmistautuminen illan vastustajaan ja muutaman asian korostamista ennen ratkaisevaa peliä.

– On tärkeää, ettei me ladata jätkille liikaa tavaraa tässä vaiheessa. Aika ison paketin ovat pojat joutuneet nielemään jo tähän mennessä.

– Niin tiukka peli on varmasti luvassa, että kaikki voi ratketa siihen yksittäiseen tilanteeseen, jossa joku pystyy vetäisemään hihastaan jonkin taikatempun. Niinhän se juuri usein menee isoissa peleissä. Ja tietenkin maalivahtipeli, Jalonen lisää.

– Siinä meillä on loistava tilanne, sillä Kaapo [Kähkönen] on juuri nyt hirmutikissä.

Suomi–Venäjä-MM-finaali tänään klo 20.30. Yle näyttää ottelun suorana TV2:lla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

    2. 2

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    3. 3

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. 6

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    7. 7

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    8. 8

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    9. 9

      Pommi-isku Istanbulissa: ainakin 13 kuollut – useista poliiseja loukkaantunut

    10. 10

      Lotossa ei jaettu päävoittoa – katso oikea rivi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

    2. 2

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    3. 3

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. Näytä lisää