Torsti

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Venäläisfani ei salaillut todellista rakkauttaan Helsingin tulipalopakkasessa vaan repäisi takin auki

Suomen ja Venäjän nuorten MM-jääkiekkofinaalia katsomaan tulleet venäläiset olivat täynnä itsevarmuutta Hartwall-areenalla vielä ennen peliä.
Ilta-Sanomat tapasi Viktorian ja Sergein, jotka olivat etukäteen varmoja oman joukkueensa voitosta.

– Jokainen tietysti aina toivoo voittoa itselleen, mutta me uskomme, että kulta tulee meille, Viktoria sanoi.

Viktoria kertoi olevansa pelissä mukana sekä yhden pelaajan siskona että tavallisena kannattajana.

– Veljeni pelaa joukkueessamme, mutta annetaan sen asian olla, en halua kertoa hänen nimeään. Olen sen lisäksi vain tavallinen jääkiekkofani, Viktoria sanoi.

Kaksikolla oli etukäteen selvät sävelet myös siihen, kuinka Pikkuleijonat voitetaan.

– Meitä venäläisiä on täällä katsomossa vähemmistö, mutta meistä lähtee varmasti isoin ääni. Me olemme niin impulsiivista kansaa, Venäjän TsSKA:n pelipaitaan pukeutunut Viktoria selitti.

Sergei puolestaan ilmoitti luottavansa Venäjän päävalmentajaan Valeri Braginiin.

– Meillä on todella hyvä valmentaja. Hän on muistaakseni jo neljättä kertaa joukkueemme kanssa finaalissa, Sergei selitti.

Kun kuvien ottohetki tuli, myös Sergei halusi paljastaa omat pelirekvisiittansa. Hän avasi paukkupakkasesta huolimatta toppatakkinsa ja esitteli sen alla olevaa pelipaitaansa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. 6

      Kommentti: Kolmessa vuodessa Jokereilta katosi sielu – jäljellä ovat enää fanit

    7. 7

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    8. 8

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    9. 9

      Jukka Jalonen nöyränä neljännen tappion jälkeen: "Ei jäänyt mitään jossiteltavaa"

    10. 10

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    7. 7

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. Näytä lisää