Sampsa

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Sebastian Aho haluaa MM-kisoihin: ”Siitä ei ainakaan jää kiinni”

Ruotsi-Suomi 4-2
Ensimmäiset miesten maaottelut antoivat Aholle lisälatausta normiarkeen.
Sebastian Aho kuului Leijonien harvoihin onnistujiin Ruotsia vastaan pelatuissa EHT-sarjan otteluissa. Uransa toisessa A-maaottelussa aukesi myös 18-vuotiaan hyökkääjän maalitili.

– Totta kai se tuntuu hyvältä. Sain siihen (Ilari) Filppulalta niin hyvän syötön, että ei tarvinnut muuta tehdä kuin laittaa lapa jäähän. Mutta maali mikä maali.

Otit kiekon talteen. Onko sille jo paikka kotona katsottuna?

– Samaan paikkaan se menee, mihin meni eka liigamaalikin, eli lasivitriiniin. Siellä on kaikki se, mitä on lyhyen uran aikana ehtinyt saavuttaa.

Vaikka Leijonien peli takelteli Ruotsia vastaan pahasti, pystyi Aho suoriutumaan debyytistään tasaisen varmasti. Pelin jälkeen päävalmentaja Kari Jalonen kiitteli vuolaasti nuoren hyökkääjän suoritusta. Aho oli itsekin tyytyväinen esityksiinsä.

– Tuntui siltä, että pysyin tempossa mukana ja pystyin haastamaan luistelussa. Vauhti ja taitotaso minulla riittävät, korvien välistä on kiinni sitten erot tällä tasolla, Aho sanoi.

Olet tällä kaudella pelannut SM-liigaa, nuorten MM-kisat ja nämä EHT-pelit. Onko missään vaiheessa väsyttänyt?

– Ei todellakaan. Tämä oli taas hyvä piristysruiske itselle. Tässä on ollut paljon kaikkea hienoa tällä kaudella, on saanut olla kaikenlaisissa hienoissa tapahtumissa mukana. Niistä saa lisäbuustia normiarkeen.

Sinulla taitaa olla kova halu päästä Venäjän MM-kisoihin?

– Kyllä se kiinnostaa, ei se halusta jää ainakaan kiinni. Mutta se ei ole nyt todellakaan päällimmäisenä mielessä. Tiistaina pelataan taas SM-liigaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    7. 7

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    10. 10

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    2. 2

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    3. 3

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    4. 4

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. Näytä lisää