Aslak

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Moni NHL-tähti kalpenee jo nyt Sebastian Ahoon verrattuna – ja 18-vuotiaan hurja rääkki jatkuu Leijonissa

MM-kiekko
Leijoniin valittu Sebastian Aho pelaa lähes sata peliä tällä kaudella, jos kutsu MM-kisoihin tulee.
Kärppien 18-vuotias hyökkääjä Sebastian Aho on pelannut tällä kaudella kaikki kilpaottelut mukaan lukien 83 ottelua. Aho valittiin maanantaina Leijonien MM-leirijoukkueeseen, josta valitaan lopullinen kisajoukkue. Leijonilla on vielä viisi harjoituspeliä ennen MM-kisoja.

Kärppien urheilutoimenjohtaja ja Sebastianin isä Harri Aho ei ole huolissaan poikansa jaksamisesta. Pelejä kertyi myös viime kaudella runsaasti, mutta iso ero tähän kauteen on tullut peliajassa ja vastuullisessa roolissa.

– Pelejä on tullut Sebastianille paljon. Samalla myös hienoja haasteita ja kokemuksia, jotka ovat auttaneet jaksamaan arjessa. On ollut hieno nähdä, että poika on pystynyt kantamaan vastuuta, Harri Aho kehuu.

Kärpissä Ahoa valmentanut Lauri Marjamäki huomasi nuoren hyökkääjän otteissa pientä väsymystä Tapparaa vastaan pelatussa välieräsarjassa. Marjamäki uskoo silti, että Aholla riittää paukkuja MM-kisoihin.

– Ilmassa oli pientä väsymystä, joka on aivan luonnollista tuollaisilla pelimäärillä. Juttelin Kari Jalosen kanssa, että hänen olisi hyvä saada pientä huilia, jotta voisi antaa parhaat mahdolliset näytöt maajoukkueessa, Marjamäki sanoo.

– Aholla on täydet mahdollisuudet pelata MM-kisoissa.

Kesällä rentoutumista

Mikäli Aho pelaisi MM-turnauksen lisäksi kaikki Leijonien jäljellä olevat harjoitusottelut, kauden ottelumäärä nousisi vähintään 96:een. Se on hurja määrä 18-vuotiaalle. Isällä on jo suunnitelma, miten kausi nollataan.

– Kesällä sitten kalareissulle, niin saa jääkiekkoasiat pois mielestä. Nyt kuitenkin keskitytään vielä täysillä peleihin, Aho sanoo.

Leijonien tulevan päävalmentajan mukaan Aho ei osaa olla pitkään harjoittelematta.

– Urheilullinen elämäntapa on niin iso osa Ahoa, että paria viikkoa enempää hän tuskin jaksaa lomailla. Henkisellä puolella loma tekee hyvää, Marjamäki sanoo.

Fiksu harjoittelija

Marjamäki korostaa Ahon harjoittelumotivaatiota. Suurista pelimääristä huolimatta Aho on jaksanut panostaa harjoitteluun. Se on näkynyt myös peliotteissa.

– Sebastian on todella kypsä ikäisekseen. Hän ymmärtää levon ja harjoittelun merkityksen ja osaa suhteuttaa ne kovien pelimäärien kanssa. Hän on löytänyt oman tavan valmistaa itsensä peleihin, Marjamäki kertoo.

Harri Ahon mukaan harjoittelua ei ole tehty vain pelien ehdoilla. Nuoren pelaajan kehitykselle on tärkeää pystyä myös harjoittelemaan kunnolla, jotta jaksaa pitkiä kausia myös tulevaisuudessa.

– Sebastian tietää itsekin, kuinka arvokkaita ne pienet lepohetket ovat. Ei siitä ole tarvinnut erikseen sanoa, Harri Aho sanoo.

Itseluottamuksen merkitys jaksamisessa on suuri. Onnistumiset ovat tuoneet Aholle vielä piristysruiskeen kevään MM-kisoja silmällä pitäen.

– Se on jännä juttu, kun pelaajalla on itseluottamus kunnossa ja hyvä ”draivi” päällä, niin se kantaa pitkälle. Fyysistä tai henkistä väsymystä ei tunne. Kuorma on ollut kova, mutta tuskin MM-kisapaikka jää siitä ainakaan kiinni, Harri Aho sanoo.

– Huomasin samanlaisen ilmiön viime vuonna (Joonas) Donskoin ja (Joonas) Kemppaisen kohdalla. Siinä vaiheessa, kun pojat lähtivät vielä MM-kisoihin, ajattelin, että mitähän tuosta tulee. Ihan hyvinhän se sitten meni, Marjamäki sanoo.

Edit klo 13.46: otsikkoa muokattu.

Ota kantaa

Pitäisikö Sebastian Aho valita Leijonien lopulliseen MM-joukkueeseen?

Kyllä 93% Ei 7%
Ääniä yhteensä 5692

Enemmän pelejä kuin NHL-tähdillä

18-vuotias Sebastian Aho on pelannut jo 83 kilpaottelua tällä kaudella. Muiden muassa näiden NHL-tähtien kauden ottelumäärä jäi pienemmäksi:

Connor McDavid, Edmonton (45 ottelua)

Taylor Hall, Edmonton (82)

Matt Duchene, Colorado (76)

Daniel Sedin, Vancouver (82)

Henrik Sedin, Vancouver (74)

Patrice Bergeron ja Zdeno Chara, Boston (80)

P.K. Subban, Montreal (68)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    3. 3

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    4. 4

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    5. 5

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    6. 6

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    7. 7

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    8. 8

      Trumpin takapirulta kova lausunto: ”Kaikki vaalilupaukset toteutetaan”

    9. 9

      Tosi-tv-kaunotar laihtui yli 20 kiloa 8 kuukaudessa – pudotti raskauskilot erikoisella tavalla: Syö päivittäin aamupalaksi pastaa

    10. 10

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    3. 3

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    4. 4

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    5. 5

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    6. Näytä lisää