Jutta

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Otteluanalyysi: Huono alku vaihtui murskajaisiksi

Suomi-Valko-Venäjä 6-2
Ilta-Sanomat analysoi Suomen jokaisen MM-ottelun. Turnauksen ensimmäinen peli Valko-Venäjää vastaan päättyi Leijonien voittoon maalein 6–2.

Viihdearvo: 4/5

Asetelma

Valko-Venäjä ei missään tapauksessa ole helppo vastus. Päinvastoin - joukkue taistelee selkeästi paikasta kahdeksan joukossa. Silti Suomi selvä suosikki ja MM-kisojen kultakandidaatteja etukäteisarvioissa. Kova testi turnauksen alkuun, joka on usein vaikeasti ennakoitava ottelu.

Peli-ilme

Alussa hyvin heikkoa. Ei uskallettu, ei taisteltu. Myös tästä syystä peli jäi hitaaksi. Suomi hävisi kaksinkamppailuja ja vastustaja oli alussa kaikin puolin nälkäisempi. Toiseen erään meno muuttui: Suomi otti pelin sataprosenttisesti hallintaansa ja näytti halukkaalta, ahneelta. Kamppailupeli ja kiekollinen pelirohkeus paranivat valtavasti. Neljä maalia toiseen erään naulasi pelin Suomelle.

Kiekollinen peli

Avauserässä jopa heikkoa, varsinkin omassa päässä. Huono pelitunne yhdistettynä Valko-Venäjän erinomaiseen ja vahvaan karvauspelaamiseen oli myrkkyä Suomelle. Hyökkäyspään kiekollinen peli jäi alussa miltei kokonaan puuttumaan. Suomen hyökkääminen kuihtui avauspelaamisen ongelmiin.

Toiseen erään Suomi tuli aivan eri joukkueena, ja vastaavasti Valko-Venäjän taso laski ja joukkue pelasi kaikilta osin passiivisemmin - pitkälti toki Suomen pakottamana. Avausmaali vapautti Suomen peliä entisestään, ja Leijonat otti ottelun hallintaansa.

Kiekoton peli

Valko-Venäjä pääsi myllyttämään ja sai alussa tekopaikkojakin. Avauserän edetessä oman pään pelaaminen parani. Toiseen erään Suomi haki huomattavasti paremman kiekollisen pelin, ja se vähensi kiekottomaan peliin määrän minimiin. Kiekotonta puolustuspelaamista ei lopulta testattu kovin kattavasti. Kolmannessa erässä peli oli jo ratkennut.

Ylivoima 2/3

Hyviä aihioita ja rakentelua, ja lopulta myös yksi ylivoimamaali. Ylivoimapelaaminen tyypillisesti paranee turnauksen edetessä.

Alivoima 0/3

Av-pelaaminen oli avauserän valopilkkuja. Suomi taisteli hyvin ja piti Valko-Venäjän kurissa. Kolmannessa erässä vielä yksi alivoima, mutta maali pysyi puhtaana.

Maalivahtipeli

Mikko Koskisella heti alussa pari laatutorjuntaa. Avauserän jälkeen Suomen maalilla hyvin rauhallinen iltapuhde. Kolmannessa erässä yksi kiekko livahti Koskisen selän taakse yllättävästä tilanteesta.

Ratkaisu

Suomen armoton ja laadukas toinen erä.

Loppulausunto: Missä Leijonat menee nyt?

Ottelu oli turnaukselle todella hyvä startti. Leijonat sai maistiaisen siitä, miten heikolla latauksella tulee vaikeuksia ja positiivisella puolella vastaavasti siitä, miten loistavasti joukkue pelasi toisesta erästä alkaen. Turnaus on avattu ja asetelmat ovat hyvät. Sen laajempia analyysejä ei avausottelusta kannata tehdä.

Suomi–Valko-Venäjä 6–2 (0–0, 4–1, 2–1)

21.45 Patrik Laine 1–0 (Aleksander Barkov)
32.28 Mikko Koivu 2–0 (Mikael Granlund, Esa Lindell)
37.55 Andrei Stas av 2–1 (Alexander Pavlovich)
38.36 Laine yv 3–1 (Koivu, Jussi Jokinen)
39.56 Granlund yv 4–1 (Laine, Barkov)
42.59 Antti Pihlström 5–1
47.51 Granlund 6–1 (Anssi Salmela, Sebastian Aho)
51.01 Alexei Kalyuzhny 6–2 (Andrei Kostitsin, Sergei Kostitsin)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    9. 9

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. Näytä lisää