Kyllikki

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Leijoniin ei tule enää NHL-vahvistuksia – ”Tämä on meidän joukkue”

MM-jääkiekko
Mikko Rantasen ja Jani Lajusen kisapassit leimattiin.
Leijonien MM-ryhmä sai lopullisen muotonsa, kun Mikko Rantasen ja Jani Lajusen kisapassit leimattiin.

NHL:n pudotuspelien toinen kierros päättyi perjantain vastaisena yönä ja Pohjois-Amerikasta ei ole vahvistuksia tulossa.

Jo aiemmin oli selvää, että Leijonat ei odota Pekka Rinteen vapautumista, sillä kaikkien kolmen maalivahdin passit leimattiin jo hyvissä ajoin.

San Jose Sharksin Joonas Donskoi olisi ehkä voinut Kari Jaloselle kelvata, mutta Sharks lähetti juuri Rinteen ja Predatorsin kesälomalle.

– Emme me suoranaisesti odottaneet ketään, mutta halusimme katsoa seitsemännet pelit. Eihän kukaan tiedä, mitä niissä tapahtuu. Nyt tiedetään. Halusimme putsata pöydän, tämä on nyt meidän joukkue, päävalmentaja Jalonen kommentoi.

Rinteen ohella kautensa päätti myös Nashvillen suomalaishyökkääjä Miikka Salomäki, mutta hänelle ei löytynyt sopivaa roolia joukkueesta.

– Ne roolit ovat täynnä, missä hänen vahvuutensa on, Jalonen totesi.

Lauantaina Ranskaa vastaan kaukalossa nähdään kuitenkin yksi uusi pelaaja. Nelosketjua tähän asti johtanut Tomi Sallinen saa tehdä tilaa Jani Lajuselle, joka pelaa ensimmäisen MM-ottelunsa.

– Hän on ollut kahdessa turnauksessa tänä vuonna meidän mukana ja tiedämme hänen vahvuutensa. Näimme myös Tapparan mestaruusjoukkueessa mitkä ne ovat. Hän tulee alivoimalle Pihlströmin (Antti) pariksi ja hänen pitää johtaa nelosketjua laadukkaasti, Jalonen linjasi.

Suomen lopullinen kokoonpano ei ole vielä selvillä, sillä päävalmentaja ei suostunut paljastamaan kuka Leijonien maalilla torjuu. Lisäksi epävarmaa on vielä pääseekö Mikko Rantanen tekemään MM-kisadebyyttinsä 13. hyökkääjänä vai pelaako Suomi kahdeksalla puolustajalla.

Puolustaja Lasse Kukkonen oli sivussa edellisestä ottelusta nivusvamman vuoksi. Hänen pelikuntonsa ratkeaa myöhemmin.

– En ole nyt treenien jälkeen vielä jutellut hänen kanssaan, mutta hyvin hän näytti menevän. Ei ole kuulunut mitään, Jalonen kommentoi.

Suomen ja Ranskan välinen ottelu lauantaina käynnistyy jo kello 12.15.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Bella-koira jahtasi jänistä saarelle ja eksyi – isäntä soitti ensin koiran pantaan ja sitten hätäkeskukseen

    4. 4

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. 6

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    7. 7

      Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Bella-koira jahtasi jänistä saarelle ja eksyi – isäntä soitti ensin koiran pantaan ja sitten hätäkeskukseen

    4. 4

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. Näytä lisää