Laura

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Leijonien luottopelaaja kieltäytyi NHL:stä – kolme sanaa kertovat miksi

Jääkiekon MM-kisat
Mikko Koskinen olisi saanut NHL-sopimuksen mutta halusi jäädä Venäjälle.
Tämä mies pitää Pietarista. Ja Pietari pitää hänestä.

Mikko Koskinen tuli kesken kauden 2014–15 KHL:n suurseuran Pietarin SKA:n maalivahdiksi. Menestyspaineet SKA:ssa ovat kaudesta toiseen valtavat, mutta suomalaistorjuja näytti heti, että häntä ei vastuu huimaa.

Koskinen torjui SKA:lle seurahistorian ensimmäisen KHL:n mestaruuden keväällä 2015. Hänestä tuli nopeasti pietarilaiskannattajien suuri suosikki. Kaupungissa hänet on siitä lähtien tunnettu nimellä ”suomalainen muuri”.

Nyt suomalainen muuri haluaa voittaa Leijonien ykkösvahtina MM-kisoissa kultaa.

Turnaus on alkanut Koskiselta hyvin. Hyvään starttiin on omalta osaltaan vaikuttanut myös se, että kisat mitellään Koskisen kotikaupungissa.

– Täällä on erityinen fiilis pelata. Nyt on kisojen aikana tullut lisälatausta, kun on tuttuja ihmisiä ympärillä. Hallin henkilökuntaa ja muita tuttuja naamoja tulee koko ajan vastaan. Se on hauskaa, Koskinen kertoo.

Hallin ulkopuolella Koskinen saa hyvästä maineestaan huolimatta olla rauhassa.

– Tämä on niin iso metropoli, ettei minun tekemisiini kauheasti puututa. Ja se on ihan hyvä asia, en kaipaa huomiota hallin ulkopuolella. Tosin niissä ravintoloissa, joissa käyn, minut kyllä tunnetaan, mutta muuten sulaudun massaan, hän naurahtaa.

Koskinen on nauttinut olostaan Pietarissa. Usein kuulee sanottavan, että Venäjällä asiat eivät aina toimi. Mutta Koskisella kaikki on sujunut kaupungissa alusta lähtien hyvin.

– SKA:ssa kaikki on hoidettu täydellisesti. Asuminen on täällä mukavaa, tämä on hieno kaupunki. Ja meillä on joukkueessa todella hyvät pelaajat, joiden kanssa on hienoa harjoitella päivittäin. Halli on hyvä, harjoitusolot erinomaiset.

Koskisen hyvät otteet ovat herättäneet ymmärrettävästi Pietarin ulkopuolellakin kovaa kiinnostusta. Hän kertoi, että tämän kevään aikana tuli useita sopimustarjouksia Pohjois-Amerikasta.

Silti Koskinen päätti sanoa NHL:lle ei ja Pietarille kyllä. Nyt taskussa on jatkosopimus SKA:n kanssa.

– Joo, NHL:ään olisin voinut lähteä. Ja olihan siellä ihan hyviä vaihtoehtoja tarjolla, mutta päädyin nyt Pietariin.

Mikä sai jäämään?

– Vastuu, Koskinen aloittaa.

Hän tietää olevansa Pietarissa selvä ykkösvahti. NHL:n puolella paikkaa auringossa pitäisi lähteä tavoittelemaan nollista.

Ja hän tietää, että eurooppalainen veskari lähtee monessa seurassa takamatkalta pohjoisamerikkalaisiin kollegoihin nähden. Koskisella on kolmen kauden verran kokemusta Atlantin tuolta puolen.

– Olot, hän jatkaa.

SKA on yksi Venäjän ja Euroopan parhaista seurajoukkueista. Kaikki toimii, ja jokainen asia hoidetaan seurassa tinkimättömän ammattimaisesti. Hän tietää tarkkaan, mihin on jäämässä.

– Palkka, Koskinen sanoo suoraan.

Venäjällä Koskisen tasoiselle veskarille palkkakuitin alareunasta löytyy helposti kuusi nollaa. Eikä kyse ole ruplista.

NHL on silti lähes jokaisen kiekkoilijan unelma. Siellä Koskinen on pelannut neljä ottelua. Hän tunnustaa joutuneensa pohtimaan valintaa pitkään.

– Loppupeleissä se oli tietysti tiukka päätös, mutta en ole katunut valintaa, hän sanoo.

Viimeinen sinetti päätökselle oli maantieteellinen. Junalla pääsee Suomeen muutamassa tunnissa.

– Onhan tämä lähellä kotia. Ei sitä sovi aliarvioida. Vaikka kaupungista pidänkin todella paljon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

    2. 2

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    3. 3

      Diplomi-insinööriksi opiskeleva perheenisä tuomittiin raiskauksesta – ensikertalaisuus ja vakaa elämäntilanne lievensivät tuomiota

    4. 4

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    5. 5

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    6. 6

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    7. 7

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    8. 8

      Katso video: Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    9. 9

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    10. 10

      Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    4. 4

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    5. 5

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    6. 6

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

    2. 2

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    3. 3

      Diplomi-insinööriksi opiskeleva perheenisä tuomittiin raiskauksesta – ensikertalaisuus ja vakaa elämäntilanne lievensivät tuomiota

    4. 4

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    5. 5

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    6. Näytä lisää