Selma

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Leijonat pohtineet, mihin häviö johtaisi – näin Kari Jalonen kommentoi

Jääkiekon MM-kisat
Suomi kohtaa Kanadan kello 20.15.
Suomi on edennyt tämän kevään MM-kisoissa toistaiseksi voitosta voittoon. Takana on kuusi ottelua ja kuusi voittoa. Mutta tiistai-illan vastustaja on Leijonille turnauksen toistaiseksi kovin testi, kun vastaan asettuu Kanada.

Nikkarit ovat pelanneet turnauksen niin ikään puhtaalla pelillä ja olleet vielä vakuuttavampia kuin Suomi. Kun Suomen maaliero toistaiseksi on ollut 25–6, niin Kanadan on 34–4. Hallitseva maalimanmestari on Leijonille kovin mahdollinen mittari ennen torstaista puolivälierää.

– Me tiedämme heidän pelinsä. He ovat päätypeleissä vahvoja ja lähtevät nopeasti liikenteeseen. Meidän pitää luottaa omaan tekemiseen. Olemme puhuneet poikien kanssa, että nyt on aika pelata vaistoilla ja nauttia, Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen sanoo.

Suomi lähtee Kanadan kaatoon lähes samalla kokoonpanolla kuin edelliseen Slovakia-peliin. Ainoa muutos tapahtuu maalin suulla, kun Mikko Koskinen korvaa Juuse Saroksen.

– Me olemme maalivahtipäätöksen tehneet, enkä ala sitä spekuloida. Me elämme tässä hetkessä, Jalonen kommentoi.

Suomi on jo varmistanut sen, että sijoittuu alkulohkossa joko ykköseksi tai kakkoseksi. Voitto Kanadasta varmistaisi, että Suomi pelaa myös puolivälieräottelunsa Pietarissa.

Jos Kanada voittaa, on vielä mahdollista, että Leijonat matkustaisivat jo keskiviikkona Moskovaan. Se vaatisi, että Ruotsi voittaisi samaan aikaan toisessa lohkossa pelattavassa pelissä Venäjän varsinaisella peliajalla.

– Olemme käsitelleet kaiken eilen illalla, Jalonen sanoo.

– Me ei olla lähdössä sinne.

Jutun otsikkoa muokattu kello 13.19.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    5. 5

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    9. 9

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    10. 10

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    5. 5

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    6. Näytä lisää