Laura

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Leijonat pääsi kävelemällä välieriin

Jääkiekon MM-kisat
Tanska ei ollut mikään mittari, Suomi pääsi ilmaiseksi välieriin, kirjoittaa Ilta-Sanomien jääkiekkotoimittaja Juha Hiitelä.
Puolivälieräottelu Tanskaa vastaan oli sittenkin Leijonille pelkkä läpihuutojuttu. Suomen ei tarvinnut kaivaa pelistään edes puolta Kanada-ottelun intensiteetistä tai tahtotasosta, jotta juutit kaatuivat.

Se, että Tanska roikkui niinkin pitkään mukana, kertoo enemmän Suomen heikohkosta asenteesta ja huolimattomasta pelaamisesta. Syötöt eivät napsuneet lapaan kuten olisi pitänyt ja pelin tempo oli olematonta. Tanska ei ollut mikään pelillinen mittari.

Fantastisen Kanada-ottelun jälkeen kamppailu Tanskaa vastaan oli kuin olisi vaihtanut NHL-pelin Mestis-peliin. Ja tämä yhtään Mestistä väheksymättä.

Tunnelmaa latisti sekin, että aiemmin Pietarin Jubilenyi-hallia ovat kansoittaneet tuhannet meteliä pitäneet suomalaisfanit, nyt sankat joukot olivat palanneet kotiin ja paikalla oli enää vain uskollisimmat. Heidänkin kannustuksensa peittyi DJ:n sietämättömän jumputuksen alle.

Kamppailu oli tyypillinen Kari Jalosen päävalmentaja-ajan ottelu jääkiekkolilliputtia vastaan: Voitto ei tullut kauniisti, mutta se tuli ja nyt Leijonat siirtyy askeleen eteenpäin.

Edes Aleksander Barkovin ja Lasse Kukkosen puuttuminen eivät horjuttaneet Leijonia.

Yllättäen heikoin lenkki Suomen joukkueessa oli Mikko Koivun ketju. Sen laituri Mikael Granlund viimeisteli Leijonien hienon avausmaalin, mutta vastaavasti Tanska sai lukuisia maalipaikkoja Koivun ketjun ollessa jäällä.

Leijonat matkustaa perjantaina junalla Moskovaan. Kultajunaksi sitä ei vielä kehtaa sanoa, sillä vastus on todennäköisesti kovin mahdollinen. Suomen vastustaja selviää torstain iltaottelussa, jossa kohtaavat Venäjä ja Saksa.

Jos jättiyllätykseltä vältytään, Suomi pelaa lauantaina Moskovassa välierässä Venäjää vastaan. Samassa kaupungissa, tosin eri hallissa, muuan Mikko Koivu teki MM-välierässä jatkoajalla voittomaalin yhdeksän vuotta sitten.

Taas kerran – aivan kuten Slovakia-pelin jälkeen ja ennen Kanada-peliä – Leijonien pitää parantaa, jos mielivät edes jatkoajalle asti.

Tämänvuotinen joukkue on tehnyt sen tempun aiemminkin, joten miksi ei tälläkin kertaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. 6

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    7. 7

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    8. 8

      Leo-Pekka Tähden Sandra-vaimo liikuttui miehensä voitosta: ”Olo kuin urheilusuorituksen jälkeen”

    9. 9

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    10. 10

      Obama lieventää tietovuotaja Chelsea Manningin tuomiota – vapautetaan jo toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. Näytä lisää