Sebastian

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Kurkunleikkauseleen tehnyt Venäjän päävalmentaja soitti taas suutaan: ”Sääli, etten kuristanut sinua” – IIHF tutkii

Jääkiekon MM-kisat
Venäjän median mukaan Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF aikoo tutkia Venäjän jääkiekkomaajoukkueen Oleg Znarokin uusimman kohulausunnon, jonka hän antoi Venäjä–Saksa-pelin jälkeen.
Kovasta kielenkäytöstään ja brutaalista käytöksestään tunnettu Venäjän jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Oleg Znarok on onnistunut nousemaan jälleen kohuotsikoihin.

Znarok päästi torstai-illan puolivälieräottelun jälkeen – eli Venäjä–Saksa-pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa – suustaan kommentin, joka on herättänyt kummastusta kansainvälisissä kiekkopiireissä. Venäjän median mukaan jopa Kansainvälinen jääkiekkoliitto on jo ilmoittanut tutkivansa tapauksen.

Kaikki sai alkunsa, kun Venäjän maajoukkueen entinen lehdistösihteeri Igor Larin esitti kysymyksen lehdistötilaisuudessa, tällä kertaa tavallisen toimittajan roolissa.

Larin nosti esille nyanssin, jonka mukaan ”ensimmäistä kertaa MM-jääkiekon historiassa pudotuspeleissä kohtasi kaksi saksalaista valmentajaa”. Larin osoitti kysymyksensä lähinnä Saksan päävalmentajalle Marco Sturmille ja halusi tietää, onko saksalainen jääkiekko todella niin aggressiivista ja fyysistä kuin torstain puolivälierässä nähtiin.

Larinin kysymyksessä piili pieni piikki, sillä myös Venäjän päävalmentajalla Oleg Znarokilla on Saksan kansalaisuus ja torstain ottelussa kaikkein fyysisintä peliä pelasi tietenkin Venäjän oma maajoukkue. Venäjä voitti kohtaamisen maalein 4–1.

Kun kysymystä käännettiin englanniksi, Znarokin kasvoille levisi ironinen hymy ja hän totesi samaan aikaan puoliääneen kommentin, jonka sävyä pohditaan nyt.

– Huippua, Larin, huippua. Sääli, etten kuristanut sinua jo sikiönä, Znarok lausahti venäläisen Sportfakt-sivuston mukaan.

Znarokin käyttämä ilmaus on venäläinen sanonta, jonka voi kääntää suomeksi monella tavalla. Ilmauksella tarkoitetaan, että jokin ”tukahdutetaan alkuunsa”.

Uutistoimisto Tassin mukaan IIHF aikoo tutkia tapauksen.

– Keskustelemme Znarokin käytöksestä. En tiedä, oliko se valmentajalta vitsi vai ei, ja selvitämme olosuhteita. Mutta joka tapauksessa maajoukkueen päävalmentajan ei ole soveliasta sanoa tällaisia kommentteja toimittajaa kohtaan, sanoi IIHF:n lehdistöedustaja Adam Steiss Tassille.

Znarok mitä ilmeisimmin tuntee Larinin hyvin, joten sanailu voi olla siis hänen taholtaan joko hyväntahtoista tai pahantahtoista kettuilua – riippuen siitä, millaiset heidän välinsä tosiasiassa ovat.

Venäjän mediassa olleiden tietojen mukaan Znarokilla ei ollut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ensiksi minkään maan kansalaisuutta. Vuonna 1996 hän sai Latvian kansalaisuuden kiitokseksi jääkiekkoansioistaan, mutta vuona 2001 hän vaihtoi sen Saksan kansalaisuuteen. Venäjän kansalaisuutta Znarokilla ei ole.

Znarok muistetaan Suomessa erityisesti vuoden 2014 MM-kisoista Minskistä. Tuolloin Venäjää valmentaessaan Ruotsi-ottelun aikana hän teki kurkunleikkauseleen ja haastoi tappeluun Ruotsin apuvalmentajan Rikard Grönborgin sen jälkeen, kun Mikael Backlundille oli tuomittu 5+20 minuuttia ryntäyksestä ajassa 59.49.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF antoi tapauksesta Znarokille ottelukiellon, minkä vuoksi häntä ei nähty vaihtoaitiossa MM-finaalissa Leijonia vastaan. Suomi hävisi finaalin Venäjälle 5–2.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      BMW roihuaa Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    2. 2

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    5. 5

      Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

    6. 6

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    7. 7

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    8. 8

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    9. 9

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    10. 10

      Video: Pelastajat hurraavat – äiti ja lapsi nostetaan hyvässä kunnossa ylös lumivyöryhotellin raunioista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      BMW roihuaa Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    2. 2

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    5. 5

      Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

    6. Näytä lisää