Aslak

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Isältä hurja ennustus Aleksander Barkovin tulevaisuudesta – ”Siihen on täydet eväät”

MM-kiekko
Aleksander Barkov senior kannustaa koko sydämestään Suomen maajoukkuetta.
Vaikka Aleksander Barkov nousi tällä kaudella Suomen parhaaksi maalintekijäksi NHL:ssä, vaativan valmentajaisän mielestä Floridan sentterin katto on vielä kaukana.

– Nimenomaan hyökkäyspelistä löytyy vielä paljon potentiaalia. Se pitää vaan kaivaa irti. Siihen on täydet eväät, koska taitoa löytyy vaikka kuinka, Aleksander Barkov senior korostaa.

Tamperelaissentteri on vallannut NHL-paikkansa juuri niin kuin nuoren tulokaan pitääkin – eli vahvalla kahden suunnan pelillä. Vähitellen Barkov pääsee hiomaan hyökkäyskuviota entistä enemmän.

– Hän on helppo pelaaja kaikille valmentajille. Kuuntelee mitä sanotaan, toteuttaa ohjeita ja tekee omia oivalluksia. Tältä pohjalta on hyvä ponnistaa eteenpäin.

Jutun pääkuvana olevalla videolla IS:n videotuomarit Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm käyvät läpi MM-välierän ennakkoasetelmia.

Novosibirskissä syntynyt isä-Barkov on viettänyt yli puolet elämästään edesmenneessä Neuvostoliitossa, silti tamperelaistunut kiekkovalmentaja liputtaa lauantaisessa MM-välierässä varauksettomasti Suomen puolesta.

– Tietenkin olen Leijonien puolella. Täysin, Barkov painottaa.

Siihen on monta hyvää syytä. Hänen poikansa Aleksander Barkov junior kuuluu maajoukkueen kirkkaimpiin tähtiin. Senior on tulevalla kaudella osa Suomen nuorten maajoukkueen valmennusryhmää. Takavuosien huippusentteri on asunut Tampereella jo vuodesta 1994 lähtien.

– Toivon koko sydämestäni Suomen voittoa, mutta se on kovan työn takana. Venäjällä on vahva joukkue. Sen peli on mennyt koko ajan eteenpäin – ja se saa taakseen kotiyleisön vahvan tuen, Barkov pohjustaa.

Venäjä on luhistunut viime vuosien aikana monta kertaa omassa arvoturnauksessaan.

– Tästä on spekuloitu paljon. Totta kai paine on kova, mutta se kohdistuu lähinnä valmentajiin. Pelaajat unohtavat sen, kun vetävät pari vaihtoa ja saavat kunnon hien päälle. Sen jälkeen he eivät kuule kunnolla edes huutoja. Peli vie mennessään.

Olegs Znaroksin luotsaama Venäjä on saanut rivinsä järjestykseen avausottelun Tshekki-fiaskon (0–3) ja sitä seuranneet Kazakstan-yskähtelyn jälkeen.

– Etenkin hyökkäyspää on aika tasapainoinen. Ykkösketju Artem PanarinJevgeni DadonovVadim Shipatshov pelaa loistavasti yhteen. Sen takaa löytyy Aleksander Ovetshkinin ja Pavel Datsjukin kaltaista huikeata yksilötaitoa. Jopa nelosketju pystyy ratkaisuihin suoraviivaisella tavallaan, Barkov analysoi.

Suurin kysymysmerkki piirtyy pakkiosaston perään.

– Puolustajat ovat pelanneet useissa tilanteissa tyhmästi ja tehneet pahoja virheitä.

Suomi on lyönyt tauluun uskomattoman saldon: kahdeksan voittoa, ei yhtään tappiota.

Puolivälierän huilannut Barkov junior on takonut seitsemässä matsissa saldon 3+6=9 ja johtanut mestarillisesti Leijonien ykkösylivoimaa.

– Poika on pelannut ihan ok, mutta rajoihin on vielä matkaa. Hän haluaa mennä eteenpäin jokaisessa pelissä, erässä ja vaihdossa, isä kuittaa.

Kevään kohutykki Patrik Laine on Barkov seniorille tuttu muutaman vuoden takaisesta tekniikkavalmennusryhmästä.

– Hän laukoo hienosti ja haastaa vahvasti, mutta viisikkopelissä on vielä paljon kehitettävää.

Aleksander Barkov jr. vastaa

Mikä on paras oppi, jonka olet saanut isältäsi?

– Varsinkin jääkiekkoon liittyviä asioita tulee periaatteessa joka päivä. Hän neuvoo minua oikeastaan joka pelin jälkeen. Tai jos hän katsoo treenejä, tulee vinkkejä, mitä voisi tehdä paremmin tai uudella tavalla.

– Hän sanoo, että jos minä noudatan neuvoja, pelinikin toimii. En tiedä, onko näin, mutta niin hän ainakin sanoo. Hän on viisas kaveri, jota kannattaa kuunnella.

Millainen kuva sinulla on isäsi urasta?

– Hyvä. Olin tosin vain 8-vuotias, kun hän lopetti, joten en muista paljon otteluista. Olen nähnyt hänen peleistään videoita, maaleja ja syöttöjä. Isä vaikutti taitavalta kaverilta.

Mitä olet perinyt häneltä?

– Varmaan kaiken. Toiset ihmiset ovat tosin sanoneet, että olen isääni parempi luistelija. Mielestäni hän oli jopa vielä oivaltavampi pelaaja kuin minä. Mutta onhan tässä aikaa kehittyä vielä parikymmentä vuotta...

Mikä on paras muistosi Venäjä-otteluista?

– Varmaan viime vuoden MM-kisat, kun voitimme heidät rankkareilla. Se fiilis oli huikea.

Mikä on parasta venäläisessä keittiössä?

– Kaikki. Tykkään kaikista ruoista, joita äiti on tehnyt paljon. MM-kisoissakin olen syönyt hyvin. Borssikeitto on hyvää. Ja myös pelmenit.

Kuka on kaikkien aikojen suurin venäläinen jääkiekkoilija?

– Valeri Harlamov.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    3. 3

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    8. 8

      Sipilä-uutisointia puitiin Julkisen sanan neuvostossa: Yle sai vapauttavan, Suomen Kuvalehti langettavan

    9. 9

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    10. 10

      Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    3. 3

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    6. Näytä lisää