Sampsa

MM-kiekko

Valikko

MM-kiekko

Ex-joukkuekaveri Patrik Laineesta: ”Olen miettinyt hiukan, kun tämä kysymys on noussut esille...”

MM-kiekko
Patrik Laine oli vielä toissa kaudella ärräpäitä päästellyt, mailaansa hakannut ja penkin päässä mököttänyt ongelmalapsi.
Neljä kautta Tapparan takalinjoja isännöinyt Markus Kankaanperä on törmännyt urallaan vain yhteen Patrik Laineen kaltaiseen superlahjakkuuteen.

Hän on vuonna 2009 Kärpistä HIFK:hon siirtynyt Mikael Granlund.

– Siinä vähän katseltiin jätkien kanssa, mikäs poika tuo on. Ei mennyt kauan, kun hän oli jo postimerkissä, Kankaanperä viittaa kevään 2011 ilmaveiviin ja MM-humuun.

Laine liittyi Tapparan liigavahvuuteen kesällä 2014 poikien maajoukkueessa syntyneen kohun aikoihin. Tulisieluinen tamperelaiskiekkoilija lähetettiin kotiin kesken Tshekin turnauksen hänen käyttäydyttyään sopimattomasti päävalmentaja Mika Marttilaa kohtaan.

– Meillä ei ollut mitään ongelmia. Hän tuli mukaan aika nöyränä poikana. Ei tarvinnut ojentaa kertaakaan, Hakametsän talonmies Kankaanperä muistelee.

Laineen lahjat olivat tiedossa, mutta vielä siinä vaiheessa juniori ei erottunut sen kummemmin.

– Jäällä huomasi, että laukaus on ihan jees – ja kaveri muutenkin ok. Suuri harppaus tuli kuitenkin vasta viime kesänä, kun hän alkoi treenata hurjasti ja meni hirveästi eteenpäin. Sitä satoa korjataan nyt, Kankaanperä kuvailee.

Väliin tuli raskas kausi Mestiksessä. Laine tahkosi Lempäälän Kisassa 36 ottelua tehoin 5+7 ja tippui pudotuspeleissä kokoonpanon ulkopuolelle.

– Siinä vaiheessa ei voinut kuvitellakaan, että hän on seuraavana keväänä maan kuumin kiekkotähti. Jos joku olisi sanonut näin, en tiedä olisinko itkenyt vai nauranut, LeKissä pelannut Jonatan Tanus myöntää.

Mihin olisit uskonut Laineen yltävän tällä kaudella?

– Olen miettinyt hiukan, kun tämä kysymys on noussut esille... Ehkä niin, että ”Pate” vakiinnuttaa liigassa pelipaikkansa loppukaudesta. Ei sen enempää. Tämä harppaus on ollut käsittämätön. En tiedä yhtään kiekkoilijaa, joka olisi edistynyt yhtä paljon vuoden aikana, Tanus hämmästelee.

Mestis-kausi oli tuskainen paitsi Laineelle myös joukkuekavereille ja päävalmentaja Juha Juujärvelle.

– Kun oli huono päivä, Pate päästeli ärräpäitä, hakkasi mailaa ja meni istumaan yksinään penkin päähän. Jos jollakin joukkuekaverilla oli asiaa, häntä ei kiinnostanut pätkääkään, Tanus kuvailee.

Laine oli kriittinen ennen kaikkea itselleen, mutta muut saivat osansa hyökkääjän pahasta olosta. Elämä ei ollut todellakaan ruusuilla tanssimista.

Nyt kaikki on toisin.

– Patella on taivas rajana. Olen varma, että hän heittää NHL:ssä 50 maalia. Ei välttämättä ensi kaudella, mutta jonain päivänä kuitenkin, Tanus ennustaa.

Tällä kaudella tämän rajapyykin saavutti vain Laineen idoli Aleksander Ovetshkin.

Alla olevalla videolla IS:n videotuomarit Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm käyvät läpi Suomen MM-välierää.

Lue IS:n kaikki MM-kiekkojutut tämän linkin takaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    4. 4

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    8. 8

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    9. 9

      Hanskat putosivat SM-liigassa – 30 kiloa painavampi jätti riepotteli haastajaansa

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    9. 9

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    10. 10

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    4. 4

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. Näytä lisää