Tuuli, Tuulia, Hilda

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Sandro Cortese Aki Ajon valttikortti MM-taistossa

Ajo Motorsport -tallin luottomies ratamoottoripyörien 125-kuutioisissa alkavalla kaudella on 19-vuotias saksalaiskuljettaja Sandro Cortese.

Cortese korvaa Mike Di Meglion tallin ykköskuljettajana, kun Ajo Motorsportille sen ensimmäisen maailmanmestaruuden tuonut ranskalainen siirtyi 250-kuutioisiin.

-Uskon, että vauhdin suhteen Di Meglio ja Cortese ovat samaa luokkaa. Siinä mielessä olemme valmiita puolustamaan mestaruutta, tallipäällikkö Aki Ajo sanoo.

Cortese ei ole toistaiseksi pystynyt huipputuloksiin MM-sarjassa. Viime vuonna MM-kokonaispisteissä kahdeksanneksi kiilannut saksalainen ei ole vielä kertaakaan kiivennyt palkintopallille gp-kisassa. Ajo luottaa silti suojattinsa kehityskelpoisuuteen.

-Cortesen tilanne on hieman samanlainen kuin Di Meglion kanssa viime vuonna samaan aikaan. Vauhtia ja potentiaalia on, mutta se viimeinen silaus on puuttunut.

-Testeissä olemme pyrkineet löytämään Corteselle sopivat toimintatavat ja kaivamaan siten pyörästä ja kuskista huippuvireen esille, Ajo kertoo.

Testeissä Cortese on ajanut Ajo-tallin Derbillä kärjen tuntumassa. Tallipäällikkö uskoo, ettei saksalainen ole vielä testeissä paljastanut kaikkia korttejaan.

-Cortese on harkitseva kaveri eikä hän välttämättä ole riskeerannut hirveästi testiajamisessaan. Muutenkin on selvää, että todellinen kilpailukykymme selviää vasta kisoissa.

Tallin toinen kuljettaja on sveitsiläinen Dominique Aegerter, joka oli viime vuonna Ajon pyörällä MM-sarjan 16:s.

Piikkiluokan suurin mestarisuosikki lienee Mika Kallion entinen tallitoveri, espanjalainen Julian Simon, joka palasi 125-kuutioisiin 250-luokasta. Hän kisaa huipputalli Asparin Aprilialla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

  6. 6

    Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

  7. 7

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  8. 8

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  9. 9

    Westworld-kaunotar saapui gaalaan ilman alusvaatteita – uskalias asu ei jätä paljon arvailujen varaan

  10. 10

    Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  6. 6

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

  6. Näytä lisää