Unelma, Anelma

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Onni hylännyt Mika Kallion

Mika Kallio kertoi Portugalin gp:n aattona olevansa valmis ottamaan entistä enemmän riskejä parantaakseen tuloksiaan ratamoottoripyörien MotoGP-luokassa. Kallion mukaan kyse ei ollut kuitenkaan liian kovasta riskinotosta, kun hän kaatui heti Portugalin kisan alussa.

- En käsitä, miksi kaaduin, koska olen ajanut tuon mutkan samalla tavalla joka kerta. Nyt keula lähti jarrutuksen jälkeen alta ja menin nurin, Kallio sanoi.

Kymmenennestä lähtöruudusta matkaan ampaissut Ducati-kuljettaja Kallio aloitti kisan mallikkaasti. Hän teki hienoja ohituksia, mutta se oli lopulta laiha lohtu.

- Tietysti pitää myös katsoa sitä, että onko ajotyylissäni jotain korjattavaa, sillä samanlaisia kaatumisia on tapahtunut aiemminkin kauden aikana. Täytyy myös tutkia pyörän säädöt painojakaumasta lähtien, Kallio tilitti.

- Tuntuu siltä, että onni on kohdallani käytetty tältä kaudelta, hän jatkoi. Lorenzo voitti, Stonerilla hieno paluu Kisan voittoon kiihdytti Yamahalla Jorge Lorenzo, joka otti kauden neljännen voittonsa. MM-sarjassa toisena oleva Lorenzo kavensi tallitoverinsa Valentino Rossin johdon 18 pisteeseen.

Rossi oli sunnuntaina neljäs. Toiseksi ajoi Ducatin ykkösmies Casey Stoner, joka teki näin komean paluun radoille sairauslomansa jälkeen. Kisan kolmas oli Honda-mies Daniel Pedrosa.

Kaudesta on ajamatta vielä kolme kilpailua. Seuraavaksi kisataan Australian Phillip Islandilla, joka on yksi Kallion mieliradoista.

- Sellaisesta varmasta pisteiden keruusta ei ole paineita, vaikka nyt kaaduinkin. Aion mennä tasan sen, minkä pääsen, Kallio ilmoitti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  6. 6

    Testaa, miten sinkku olet!

  7. 7

    Aseellinen ryöstö Pariisissa: 7 henkilöä panttivankeina matkatoimistossa

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

  10. 10

    Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  3. 3

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  8. 8

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  9. 9

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  10. 10

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  6. Näytä lisää