Nestori

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Mika Kallio upeasti kahdeksas MotoGP-debyytissään

Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio onnistui mainiosti MotoGP-luokan debyytissään Qatarin iltakisassa maanantaina. Kallio ajoi uransa ensimmäisessä kuninkuusluokan kisassa kahdeksanneksi. Qatarin gp:n voittoon kaasutteli paalupaikalta lähtenyt australialainen Casey Stoner.

- Kyllä tästä kiitettävän arvosanan voi itselle antaa, kun ei tullut mitään virheitä kisassa ja kierrosajat pysyivät loppuun saakka samalla tasolla, Kallio iloitsi.

Lähtöruudusta 10 kisaan ampaissut Kallio putosi alussa 12. tilalle, mutta nousi kisan edetessä hienolla ajolla kohti kärkeä. Ducatin satelliittitallin pyörällä ajava Kallio hävisi Ducatin tehdastallin ajokilla kisaavalle Stonerille lopulta 34,755 sekuntia.

- Lähtö ei mennyt nappiin, kun pyörä ei irronnut kunnolla viivalta. Pystyin nousemaan alkukierroksilla takaisin kymmenen joukkoon. Pääsin tekemään kisassa useita ohituksia ja lopussa sain melkein Suzuki-kuski Chris Vermeulenin kiinni, Kallio kertasi.

Kallio oli kisan toiseksi nopein Ducati-pilotti, kun tehdastallin Nicky Hayden sekä italialaisvalmistajan satelliittitallin kuljettajat Sete Gibernau ja Niccolo Canepa jäivät taakse. Suomalaisen Pramac-tallitoveri Canepa oli 17:s. Kallio oli myös kirkkaasti kisan paras tulokaskuljettaja.

- Tuloslistaa kisan jälkeen tarkastellessani huomasin, että taakse jäi viisi MotoGP-luokassa osakilpailuvoittoon yltänyttä kuljettajaa, Kallio muistutti.

Kallion tallipäällikkö Paolo Campinoti kertoi ennen kautta, että tallin tavoitteena on saada vähintään yksi kuljettaja kahdeksan parhaan joukkoon joka kisassa. Kallio täytti tavoitteen heti ja löi samalla tukun nimimiehiä, muiden muassa MotoGP-mestaruuden vuonna 2006 voittaneen Haydenin.

- Oli tärkeä juttu, että kausi lähti myös kisatuloksen osalta positiivisesti käyntiin. Vauhtini on ollut jo varsin hyvällä tasolla, mutta huomasin kisassa takarenkaan pidossa olevan parannettavaa. Sitä osa-aluetta täytyy kehittää seuraavan osakilpailun yhteydessä, Kallio jatkoi.

Stonerin jarrujalka tiukilla

Talvitestejä hallinneen Stonerin voittoa osattiin odottaa. Puolustava maailmanmestari, italialainen Yamaha-kuljettaja Valentino Rossi yritti haastaa Stonerin, mutta joutui tyytymään kakkossijaan. Rossin tallitoveri Jorge Lorenzo oli kolmas. Voitto oli Stonerille kolmas peräkkäinen Qatarissa.

- Tunsin itseni vahvemmaksi kuin viime vuonna täällä. Lopussa oikea jalkani oli kovilla jatkuvasti jarruttamisesta, Stoner, 23, tuumi.

Kautta aikojen ensimmäisenä suomalaisena vuonna 2002 perustetussa MotoGP-luokassa kilpaillut Kallio sai kahdeksannesta sijastaan kahdeksan MM-pistettä.

Kisan siirtäminen ei häirinnyt Kalliota

Qatarin gp piti alunperin ajaa sunnuntaina, mutta sade esti sen. Keinovaloissa ajaminen märällä radalla on tavallistakin vaarallisempaa, sillä kuljettajien on vaikea erottaa tumman radan pinnasta liukkaita kohtia. Maanantaina kisa päästiin ajamaan poutasäässä.

Ongelmat Qatarissa herättivät kritiikkiä iltakisoja kohtaan. Osa kuljettajista ihmetteli myös sitä, että miksi kisaa ei peruttu kokonaan. MotoGP-sarja on pyrkinyt viime aikoina säästämään kuluissaan, ja ylimääräisestä kisapäivästä koitui talleille lisäkustannuksia. Kallion kannalta kisan siirtäminen maanantaiksi oli kuitenkin toimiva ratkaisu.

MM-kausi jatkuu Japanissa Motegin radalla 26. huhtikuuta.

  • Road racing

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  3. 3

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  4. 4

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  5. 5

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  6. 6

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  9. 9

    Haavoittunut sotamies napattiin vangiksi taistelussa 1944 – leirillä Neuvostoliitossa selviytymiskeinot olivat karmeat

  10. 10

    Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppäämällä vastaanottokeskuksen ikkunoista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  6. 6

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  9. 9

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  10. 10

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  3. 3

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  4. 4

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  5. 5

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  6. Näytä lisää