Anna, Anne, Anu

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Mika Kallio uskoo yltävänsä aika-ajossa kympin sakkiin

Nihkeä alkukausi ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan MotoGP-luokassa sai Mika Kallion osalta tuloksellisesti jatkoa Katalonian gp:n perjantain harjoituksissa Barcelonassa. Kallio päihitti toki tallikaverinsa Niccolo Canepan vajalla sekunnin kymmenyksellä, mutta oli tuloslistalla vasta 17:s.

Kalliolla oli epäonnea harjoitusjakson lopussa, kun hän oli lähdössä viimeiselle kierrokselleen uusilla renkailla. Edessä ollut pyörä ajoi ulos radalta, minkä takia pieni kivi vaurioitti valkeakoskelaisen pyörää.

- Vähän kuin kaikkina muinakin viikonloppuina pystyimme ensimmäisen puolikkaan aikana olemaan hyvillä sijoilla. Mutta kun vaihdoimme säätöjä, menetimme liian monta paikkaa, Kallio kertoi tallinsa verkkosivuilla.

Ducatin suoranopeus on ollut alkukaudesta totutusti mahtavaa, mutta mutkissa on ollut vaikeampaa. Tätä viikonloppua varten talli päätti Kallion ehdotuksesta pudottaa kolmen pienimmän vaihteen tehoja noin 20-30 hevosvoimalla. Muutos helpottaa erityisesti kiihdyttämistä ulos mutkista.

- Pyörän tuntuma on parantunut verrattuna edelliseen Mugellon kisaan. Uskon, että lauantaina voimme olla kärkikymmenikössä, jos vain löydämme oikean tasapainon, Kallio kertoi.

Hänen paras sijoituksensa on tällä kaudella ollut kilpailuissa kahdeksas ja aika-ajoissa kymmenes. Moniin kisoihin hän on kuitenkin joutunut lähtemään kaukana kärjestä, jolloin hyvistä sijoista taisteleminen on ollut hankalaa. Barcelonaa varten taktiikkaa on kuitenkin hieman muutettu.

- Pidimme torstaina tallin väen kanssa palaverin varikolla ja päätimme lähteä kohtaamaan viikonlopun haasteet erilaisella toimintatavalla. Perjantain treenien ja vielä lauantaiaamun aikana keskitymme pyörän säätöjen ja ajettavuuden parantamiseen, Kallio kertoi.

- Kun lauantai-iltapäivän aika-ajo koittaa, silloin keskitymme vain aika-ajovauhdin parantamiseen. Testaaminen jatkuu sitten kisapäivän jälkeen maanantaina, kun pääsemme ajamaan ensimmäisen testipäivämme kauden alun jälkeen, hän selvitti.

Barcelonan harjoitusten nopein oli hallitseva maailmanmestari Valentino Rossi, josta Kallio jäi yli kaksi sekuntia

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  2. 2

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  3. 3

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  4. 4

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  5. 5

    75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

  6. 6

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  7. 7

    Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

  8. 8

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  9. 9

    KOK analysoi uudelleen kaikki venäläisurheilijoiden näytteet Sotshista

  10. 10

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  8. 8

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  9. 9

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  10. 10

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  2. 2

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  3. 3

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  4. 4

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  5. 5

    75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

  6. Näytä lisää