Tuija, Tuire, Vanessa

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Mika Kallio 9:s Barcelonan aika-ajoissa

Mika Kallion aika-ajot ratamoottoripyörien 250-kuutioisten kisassa Barcelonassa eivät sujuneet suunnitelmien mukaan. MM-sarjaa johtava KTM-kuljettaja starttaa sunnuntaina kauden seitsemänteen kisaan vasta yhdeksännestä lähtöruudusta.

- Odotin toki parempaa lähtöpaikkaa, mutta nyt eväät eivät siihen riittäneet. Emme löytäneet perjantain ja lauantain aikana säätöjä kohdalleen, vaikka melkein kaikenlaista on jo kokeiltu, Kallio harmitteli.

- Säätöjä muutettiin melkein laidasta laitaan, mutta pitoa ja kilpailukykyä ei vaan saatu paremmaksi. Lauantain aika-ajoon etupään tuntuma vähän kohentui, mutta vastaavasti takapään pito heikkeni tehtyjen muutosten vuoksi.

250-kuutioisten luokan kärkisijat menivät Espanjan Aprilia-tallin kuljettajille. Paalupaikan valtasi kotiradallaan ajanut Alvaro Bautista ennen Alex Debonia ja Hector Barberaa.

Kallio jäi kärjestä yli sekunnin

Itävaltalaistalli KTM:n kuskien vauhti ei riittänyt ainakaan yhden nopean kierroksen vedoilla lähellekään kärkeä. KTM-pilotit Hiroshi Aoyama, Kallio ja Julian Simon ajoivat sijoille 8-10. Kallio joutui taipumaan kärjelle yli 1,3 sekuntia.

- Todennäköisesti erot eivät ole kisatilanteessa noin suuria. Täysillä lähden taistelemaan, mutta vaikeaa se varmasti on pärjätä nopeimmille Aprilian pyörille, Kallio arveli.

- Italialaistehtaalla (Aprilia) on 250-kuutioisten luokassa 17 pyörää meidän kolmea vastaan, joten aivan kärkeen yltääksemme meidän pyörien säätöjen täytyisi kyllä olla huipussaan.

Kallion sunnuntain taktiikkana on jäädä kärjelle mahdollisimman vähän.

- Nyt pitää koettaa minimoida tappio kilpailutilanteessa. Odotukset kisaan eivät tosin ole kovin korkealla, kun tänään vastustajat painelivat ohi niin, että sukat vaan pyörähtivät jaloissa.

Ratamoottoripyörien MM-sarja, kauden 7/17 kisan aika-ajot:

125-kuutioiset, 2. aika-ajot:1) Pol Espargaro Espanja, Derbi 1.50,5572) Mike Di Meglio Ranska, Derbi 1.50,6963) Nicolas Terol Espanja, Aprilia 1.50,7404) Scott Redding Britannia, Aprilia 1.51,1015) Simone Corsi Italia, Aprilia 1.51,3656) Sergio Gadea Espanja, Aprilia 1.51,3997) Bradley Smith Britannia, Aprilia 1.51,4398) Andrea Iannone Italia, Aprilia 1.51,5009) Joan Olive Espanja, Derbi 1.51,51810) Gabor Talmacsi Unkari, Aprilia 1.51,561.250-kuutioiset:1) Alvaro Bautista Espanja, Aprilia 1.45,6362) Alex Debon Espanja, Aprilia 1.45,7673) Hector Barbera Espanja, Aprilia 1.46,0624) Marco Simoncelli Italia, Gilera 1.46,2955) Mattia Pasini Italia, Aprilia 1.46,3636) Hector Faubel Espanja, Aprilia 1.46,5947) Yuki Takahashi Japani, Honda 1.46,6688) Hiroshi Aoyama Japani, KTM 1.46,8569) Mika Kallio Suomi, KTM 1.46,95210) Julian Simon Espanja, KTM 1.47,121.MotoGP:1) Casey Stoner Australia, Ducati 1.41,1862) Dani Pedrosa Espanja, Honda 1.41,2693) Nicky Hayden USA, Honda 1.41,4374) Randy de Puniet Ranska, Honda 1.41,5715) Colin Edwards USA, Yamaha 1.41,6096) James Toseland Britannia, Yamaha 1.41,8207) Andrea Dovizioso Italia, Honda 1.42,0538) Chris Vermeulen Australia, Suzuki 1.42,3659) Valentino Rossi Italia, Yamaha 1.42,42710) Alex de Angelis San Marino, Honda 1.42,580.

  • Road racing

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  3. 3

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  4. 4

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  5. 5

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  6. 6

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  7. 7

    Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

  8. 8

    JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

  9. 9

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  10. 10

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  2. 2

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  5. 5

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  8. 8

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  3. 3

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  4. 4

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  5. 5

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  6. Näytä lisää