Kyllikki

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Ajo-tallin Marquez ajoi maailmanmestariksi

Suomalaisen Aki Ajon johtamassa ratamoottoripyöräilytallissa juhlittiin sunnuntaina 125-kuutioisten maailmanmestaruutta jo toisen kerran vuoden 2008 jälkeen. Neljäs sija kuluvan kauden MM-sarjan päättäneessä Valencian gp:ssä varmisti espanjalaiselle Marc Marquezille MM-tittelin.

- Tämä on ollut minun unelmani ja nyt se on toteutunut, Ajo-tallin tuore mestarikuljettaja hehkutti.

Marquez hallitsi kuluneen kauden MM-sarjaa mestarin ottein. Hän voitti kymmenen osakilpailua ja starttasi kisaan paalupaikalta kaksitoista kertaa. Kauden päätösosakilpailussa hän tyytyi varmistelemaan mestaruutta. Kisan voitti britti Bradley Smith.

- Kaikki on mennyt aivan kohdilleen, Marquez kiitteli talliaan ja taustavoimiaan.

Mestaruus oli mannaa myös oman aktiiviuran jälkeen tallipäälliköksi ryhtyneelle Aki Ajolle. Hän tuli MM-ympyröihin vuonna 2001 Mika Kallion kanssa. Sittemmin Ajo on rakentanut tallistaan yhden 125-kuutioisten parhaista.

Tallin ensimmäinen maailmanmestaruus tuli toissa vuonna, kun Mike di Meglio porhalsi Derbi-ajokilla MM-tittelin. Viime vuonna tallin parhaaksi kuljettajaksi nousseen Sandro Cortesen sijoitus MM-sarjassa oli kuudes.

Valencian gp:ssä ratavarikolla nähtiin ensimmäisen kerran myös 16-vuotias Aki Ajon Niklas-poika. Hän ei kilpaillut isänsä tallissa vaan espanjalaisen Monlau Competicion -tiimin Derbi-pyörällä.

Niklas Ajo pääsi Valencian kisaan mukaan villillä kortilla. Hän nousi uransa ensimmäisessä MM-startissa 23. lähtöruudusta 15. sijalle ennen kuin keskeytti kolme kierrosta ennen maalia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. 6

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  7. 7

    Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

  8. 8

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  9. 9

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  10. 10

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  6. 6

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  10. 10

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. Näytä lisää