Tuija, Tuire, Vanessa

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Mika Kallio nousi lopulta yhdeksänneksi

Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio sai pientä balsamia epäonnistuneen aika-ajon haavoihin kirimällä 19. lähtöruudusta yhdeksänneksi Katalonian gp:n Moto2-luokassa.
Kallio kukisti matkalla myös 10:nneksi seitsemännestä lähtöruudusta hiipuneen Marc VDS Racing -tallikaverinsa Scott Reddingin.

Ennen kisaa Kallio pyörän etuosaan tehtiin muutoksia pienellä riskilläkin.

- Osoittautui, että se oli oikea ratkaisu, ja olin heti nopeampi kuin aika-ajoissa, Kallio kertoi tallinsa verkkosivuilla.

Kallio nousi rajulla yrityksellä kahdenneksitoista heti lähdön jälkeen ja kiristi sitten pian kymmenen parhaan joukkoon.

- Eräässä kohdassa takapäästä katosi pitoa. Kierrosaikoihini se ei vaikuttanut, mutta en vain päässyt mutkista ulos tarpeeksi hyvin ohittamista ajatellen.

Luokan voittoon Barcelonassa ajoi italialainen Andrea Iannone. Hän kukisti ahnaalla ajolla toiseksi nousseen sveitsiläisen Thomas Lüthin 0,08 sekunnilla. Espanjalainen Marc Marquez oli kolmas 1,1 sekuntia kärjestä.

Kakkossija nosti Lüthin MM-johtoon kahden pisteen turvin ennen Marquezia, jonka kisa oli päättyä kolariin espanjalaisen Pol Espargaron kanssa. Marquez pystyi kuitenkin jatkamaan, Espargaron kisa sen sijaan päättyi kaatumiseen.

Kolari pudotti Espargaron MM-sarjan kärjestä kolmanneksi 17 pisteen päähän Lüthistä.

Kallio on MM-sarjassa kuudes 48 pisteen erolla kärkeen.
 
Ajo maaliin 21. sijalla

Niklas Ajo ajoi maaliin 21. sijalla Moto3-luokassa. Hän lähti Barcelonan nopealle radalle 24. lähtöruudusta.

Ajon kisaa haittasivat väärät sytytyksen ja ruiskun säädöt, jotka menivät päälle, kun hän käynnisti pyörää uudelleen sen sammuttua lämmittelykierrokselle lähdettäessä.

- Tämä rajoitti tehoa varsinkin mutkien ulostulossa. Pyörä jäi kiihtyvyydeltään auttamattoman huonoksi, Ajo kertoi.

Kisan voittoon ajoi paalulta lähtenyt espanjalainen Honda-kuljettaja Maverick Vinales 7,7 sekunnilla ennen saksalaiskuski Sandro Cortesea.

KTM:llä kilpaileva Cortese jatkaa MM-sarjan johdossa seitsemän pisteen erolla ennen Vinalesia. Ajo on sijalla 26.

MotoGP-luokassa voiton vei kotikisassaan Yamahan Jorge Lorenzo, joka johtaa MM-sarjaa. Hondan Dani Pedrosa täydensi Espanjan kaksoisvoiton ennen italialaista Yamaha-pilottia Andrea Doviziosoa.

Pedrosan tallitoveri Casey Stoner jäi neljänneksi ja on MM-sarjassa nyt 20 pisteen päässä Lorenzosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    4. 4

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    5. 5

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    6. 6

      Yöllinen moporetki jäälle päättyi kosteasti Sastamalassa

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    9. 9

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    4. 4

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    5. 5

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    6. Näytä lisää