Sampsa

Moottoripyöräily

Valikko

Moottoripyöräily

Suomalaiskuljettajan jalka murtunut - aikoo ajaa silti

Niklas Ajo kaatui Moto3-luokan aika-ajoa edeltäneissä harjoituksissa, jonka jälkeen hänen vasemmasta jalkapöydästään löytyi hiusmurtuma.
Aika-ajossa hän oli 16:s 2,2 sekuntia kärkiajasta.

- Jalka teipattiin aika-ajoon ja olihan se kieltämättä aika kipeä. Sunnuntaina se pitää puuduttaa. On vain toivottava sekä uskottava, että se kestää 18 kierroksen kilpailun, Ajo totesi.

Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio ei saanut ajokistaan irti toivomaansa vauhtia Sepangin moottoriradalla Malesiassa lauantaina.

Kallio jäi Moto2-luokan aika-ajossa 15. lähtöruutuun, kun Marc VDS Racing -tallin toinen kuljettaja britti Scott Redding oli toiseksi nopein.
Redding jäi paalulle ajaneen espanjalaisen Pol Espargaron ajasta 0,43 sekuntia. Kalliolta tärvääntyi aikaa kytkinrikossa. Vauhtia pudotti myös pyörän voimakas tärinä. Eroa kärkiaikaan jäi 1,6 sekuntia.

- Ei pysty ajamaan tuota kovempaa, koska renkaat eivät pysy asvaltin pinnassa. Ihmetystä herättää se, että vaihdoimme pyörän rungon vanhempaan versioon, mutta ongelmat eivät helpottaneet, Kallio harmitteli.

Aika-ajo enteili Moto2-luokkaan tiukkaa kilpailua MM-sarjaa 53 pisteellä johtavan espanjalaisen Marc Marquezin ja toisena olevan Espargaron välille. Marquez oli aika-ajossa kolmas 0,6 sekuntia paaluajasta.

- Vähän hankalaa, kun kahdet harjoitukset ajettiin kostealla radalla ja nyt aika-ajo kuivassa, Marquez summasi omia ja monen muunkin kärkikuljettajan ajatuksia.

Kotiyleisön synttärisankari paalulle

Moto3-luokan paalupaikan vei kotiyleisön riemuiksi malesialainen Zulfahmi Khairuddin, joka kilpailee Aki Ajon tallissa. Paalupaikka oli Khairuddinin uran ensimmäinen MM-sarjassa ja tuli hänen 21-vuotissyntymäpäivänään.

Toiseksi aika-ajossa nousi saksalainen Jonas Folger. Hän jäi 0,26 sekuntia paalupaikka-ajasta. Moto3-luokan saksalainen MM-johtaja Sandro Cortese oli kolmas 0,7 sekuntia kärkiajalle jääneenä.

MotoGP-luokan kärkimies espanjalainen Jorge Lorenzo nousi aika-ajon loppuhetkillä paalulle rataennätyksellä. Dani Pedrosa oli toiseksi nopein 0,19 sekunnin erolla. Lorenzo johtaa MM-sarjaa 28 pisteellä ennen Pedrosaa, kun ajamatta on kolme kilpailua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    4. 4

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    5. 5

      Hanskat putosivat SM-liigassa – 30 kiloa painavampi jätti riepotteli haastajaansa

    6. 6

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    7. 7

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    8. 8

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    9. 9

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    9. 9

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    10. 10

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    4. 4

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    5. 5

      Hanskat putosivat SM-liigassa – 30 kiloa painavampi jätti riepotteli haastajaansa

    6. Näytä lisää