Moninkertainen enduromoottoripyöräilyn maailmanmestari Mika Ahola kuoli sairaalassa sunnuntai-iltana Espanjassa Barcelonassa. Hän oli kuollessaan 37-vuotias.
Ahola asui puolisonsa kanssa Hämeenlinnassa. Hän vietti myös paljon aikaa ulkomailla kuten Espanjassa ja Italiassa.
Vuodenvaihteessa Ahola ilmoitti yllättäen lopettavansa uransa. Ennen vuodenvaihdetta Aholan uskottiin jatkavan uraansa, eikä mikään viitannut lopettamiseen. Ahola kertoi tiedotteessaan, että intohimo kilpailemiseen oli hiipunut. Myöhemmin tihkui tietoja, jonka mukaan Ahola olisi kaatunut joulukuussa ajaessaan enduropyörällä.
Ahola itse ei kaatumisestaan ja sen mahdollisesta vaikutuksesta lopettamispäätökseensä kertonut.
- Sellainen huhu on tiedossa, että Mika olisi kaatunut testeissä. Huhun mukaan hän olisi loukkaantunut melko vakavasti. Tässä vaiheessa kaikki mahdolliseen kaatumiseen liittyvä on spekulaatioita. Se on kuitenkin varmaa, että Mika ei ollut vastannut ihmisten yhteydenottopyyntöihin pitkään aikaan, kertoi Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist.




