Niklas Ajolla on takanaan oppivuosi ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa.
Yksikin oppivuosi on riittänyt siihen, että 17-vuotias ajajalupaus on median käsittelyssä luonteva kuin vanha tekijä. Lausunnot tulevat nopeasti ja sujuvasti, mutta huolitellusti.- Viime kaudella oppi tuli välillä kantapäänkin kautta, mutta kausi oli nousujohteinen. Maltti on iso juttu. Haluan ihan rauhassa opetella, enkä ota paineita sijoitustavoitteiden muodossa, Ajo sanoo.
Eteenpäinmenoa vauhdittaa uusi menopeli. Aiemmin Aprilialla ajanut Ajo saa alleen menestysvalmistaja KTM:n tehdaspyörän uudessa Moto3-luokassa.
Talli sen sijaan pysyy samana. Saksalaisen TT Motion Events Racingin tallipäällikkö Terrell Thien luonnehtii Ajoa suureksi lahjakkuudeksi, joka on poikkeuksellisen omistautunut lajilleen.
- Ei Niklas paineita tarvitse, mutta paikasta kymmenen parhaan joukossa hän taistelee varmasti, Thien vakuuttaa.
Viime kaudella 125-kuutioisissa hänen paras sijoituksensa (8:s) tuli kauden päätöskisassa Valenciassa.
Moto3-luokassa pyörät ovat 250-kuutioisia ja nelitahtisia. Uutta pyöräänsä Ajo ei ole vielä päässyt kokeilemaan, mutta eipä ole päässyt moni kilpakumppanikaan. Testijakso alkaa ensi viikolla.
- Testien jälkeen olen viisaampi sanomaan, miten hyvin voin pärjätä, Ajo
sanoo.
Isän kimurantti rooli
Niklaksen isän Aki Ajon mukaan tärkeintä talvikauden ratkaisuissa oli, että poika saa jatkaa kehittymistään tutussa tallissa.
- Road racing on jopa enemmän tiimipeliä kuin jalkapallo tai jääkiekko, Aki Ajo painottaa.
Niklaksen siirtyminen isänsä johtamaan Ajo Motorsport -talliin ei ollut vaihtoehto. Aki Ajon mukaan tuo siirto ei ole suunnitelmana pitkälläkään aikavälillä, muttei myöskään poissuljettu.
- Haluan olla hänelle avuksi isänä enkä niinkään valmentajana. Yritän pysytellä rauhassa taustalla, vaikka vaikeaa se välillä onkin. Ainakin yritän.
Ajo Motorsport lähtee Moto3-sarjaan kolmen kuljettajan voimin. Trion muodostavat britti Danny Kent, australialainen Arthur Sissis ja paluumuuttajana talliin saapuva saksalainen Sandro Cortese. Heistä ainakin Cortesea voi odottaa taisteluun sarjan kärkisijoista.
Kommentit
Kirjoita kommentti




