Häät

Voiko häämarssi olla November rain?

Julkaistu: 19.12.2010 06:00

Mutta onnistuisiko esimerkiksi Guns N' Rosesin November Rain häämarssina?

Kirkossa vihkimisen aikana soitettavan musiikin tulisi olla juhlan henkeen sopivaa ja arvokasta. Laulujen sanojen tulisi myös olla linjassa kirkollisen vihkimisen kanssa. Käytännössä musiikista keskustellaan kanttorin ja vihkivän papin kanssa.

-November Rain saattaisi tulla kysymykseen häämarssina, jos paikalle järjestää esimerkiksi jousikvartetin soittamaan. Kanttorilta tälläinen kappale ei välttämättä luonnistu, pastori Jyrki Keinänen Helsingin Herttoniemen seurakunnasta ehdottaa.

Hän on huomannut, että vihittävillä pareilla on usein aika kapea käsitys häämarsseista. Usein valitaan Mendelssohn ja Prinsessa Ruusunen, vaikka valikoimaa on olemassa huomattavasti laajemmin. 

-Voi myös miettiä millaiset musiikkiesitykset sopivat paremmin itse hääjuhlaan kuin kirkkoon, Keinänen sanoo. Espoossa asuvat Sara Pukkila, 26, ja Juuso Rantanen, 28, aikovat mennä naimisiin kesällä 2012. He ovat kuitenkin jo ottaneet selvää kuinka kuulutukset tehdään ja milloin pitää varata vihkikirkko.

-Häämarsseja menemme kuuntelemaan jossain vaiheessa. Sen kuitenkin tiedämme jo, että kirkossa esitetään Nuoren seurakunnan laulukirjasta Rakkaus on lahja Jumalan -kappale. Siinä on koskettavat sanat.
Aihe:  häät

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Muoti & Kauneus: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä