Ilta-Sanomat
Kokeile etsiä haluamasi sisältö hakukoneella.
Hyvinkään ammuskelussa on kuollut yksi ihminen ja yhdeksän on loukkaantunut vakavasti.
Hallitus taipui lopulta viemään kuntauudistuksen eduskunnan käsittelyyn. Eduskunta saa uudistushankkeesta tiedonannon ennen juhannuksena alkavaa kesätaukoaan.
Sodankylän Kevitsassa nikkelin louhintaa aloitteleva kaivosyhtiö ei täytä viranomaisten asettamia lupaehtoja, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Hyvinkään keskustassa Uudenmaankadulla on ammuskeltu. Poliisin mukaan ammuskelussa on saanut surmansa yksi nainen ja yhdeksän ihmistä on haavoittunut vakavasti.
IS tavoitti Hyvinkään ampumavälikohtauksen silminnäkijän.
Millainen päivä tulossa? Lue IS-horoskooppi!
Keski-Uudenmaan poliisilaitos tiedotti Hyvinkään keskustan ammuskelusta noin kello 3.50. Seuraavassa tiedote kokonaisuudessaan:
Ruskon Vahdolla Varsinais-Suomessa rivitalo on tuhoutunut tulipalossa kokonaan.
Kaksi ihmistä kuoli perjantai-iltana omakotitalon tulipalossa Kuopion Petosen kaupunginosassa.
Viisi vuotta sitten Rooman kultaisen liigan kilpailussa Tero Pitkämäen keihään lävistämäksi joutunut ranskalainen pituushyppääjä ei ole päässyt tapahtumasta yli.
Munuaiskiviä hoidattamaan mennyt yhdysvaltalaismies sai kuulla yllättäviä uutisia, kertoo Abc News.
Fifa tarttui pitkään hiertäneeseen ongelmaan, ja ilmoitti korvaavansa seuroille maaotteluissa tapahtuvat loukkaantumiset.
Syyriassa väkivaltaisuudet ovat jälleen kiihtyneet
Presidentti kommentoi puolisonsa nousujohteista poliittista uraa.
Sdp:n puoluekokouksessa saatiin perjantaina päätös paitsi uudesta puoluejohdosta myös siitä, mikä on Suomen paras vaalisoppa.
Rangers yrittää toistaa 18 vuoden takaista historiaa, mutta eri tempuin.
40 hengen ryhmä työskenteli 8 tuntia purkaen taloa, jotta tyttö saatiin ulos.
Hormonit hyrrää, mutta kesäseuraa ei näy?
Metsäyhtiö UPM sai ostajan sulkemalleen Saksan Albbruckin tehtaalle.
Näyttelijä Keira Knightley on mennyt kihloihin rokkari-poikaystävänsä James Rightonin kanssa.
Huuhkajien hyökkääjälle Teemu Pukille sattui Turkki-peliin lähtiessä inhimillinen erehdys: FC Schalken hyökkääjä oli unohtanut säärisuojansa Gelsenkircheniin.
Lievään 0,3 metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen juostiin 200 metrin kilpailu, jossa Suomen ykkössprintteri Jonathan Åstrand pinkoi kuudenneksi kelpo ajalla 20,92.
Tammikuussa esikoisensa synnyttänyt laulajatar Beyoncé palasi perjantaina lavalle upean show’n kera.
Helsingin keskustassa liikkuvia palvellut kello on palannut oltuaan rikki kuukausia.
Tero Pitkämäki heitti Ostravan kisassa oman kauden kärkituloksen. Se ei kuitenkaan anna syytä hurraa -huutoihin.