Stockmannilla myytiin vielä alkukesästä pienten tyttöjen uima-asuja, joiden etumus oli kevyesti topattu. IS:n lukijat kertoivat ajatuksiaan tyttöjen pukeutumisesta.
Vaikka Stockmann veti kuohuttaneet uima-asut pois myynnistä jo kesä-heinäkuun taitteessa, ehti aihe herättää paljon keskustelua.Minkä takia alle kouluikäisellä tytöllä pitää olla joku yläosa uidessa?
näitä näkee rannat täynnä
Mikä pakko sitä asua on ostaa jos ei siitä pidä? Lapsille löytyy myös ihan normaaleja uimapukuja. Niitäkin varmasti sieltä Stockalta löytyy.
Ja heti yhteys iltapäivälehteen
Alle kymmenvuotiaalla tuollainen saattaa olla outo juttu, mutta aika pian siinämain se on arkea ja normaalia. 9-vuotiaskin on muotitietoisempi kuin äitinsä aikoinaan, jonka talvivarustus saattoi olla ruskeaa Reimaa haalarissa, jota piti jopa 9-vuotiaatkin siihen aikaan. Ajat muuttuvat. En edes uskalla muistella sen ajan uimapukuja, ei silloin Suomessa ollut pikkunaisille mitään hempeää, Marimekon pallokuosi oli rohkein.
Ihan tavallista
Minä en kuuna päivänä ostaisi tyttärelleni sellaista yläosaa, joka on topattu! Lasten täytyy saada olla lapsia, eikä mitään "missejä", niinkuin Amerikassa!
työntekijä stockmannilla
Kyllä minä ainakin ostin 12-vuotiaana uimapuvun lastenosastolta ja kyllä halusin, että nännit eivät näy läpi. Tuskin tässä ikinä on ollut ne isommat rinnat pointtina vaan nimenomaan se, että nännit eivät pilkota läpi. Ei ehkä väliä pienelle lapselle, mutta 12-vuotiaana jo ihan eri juttu.
Huoh
Joku olisi voinut tuotakin uimapukua tarvita. Nimimerkillä: rinnat alkoivat kasvaa 8-vuotiaana.
Aikaisin kehittynyt
Eivät tytöt halua, että nännit paistaa läpi märän uikkarin, samasta syytä pakko ostaa t-paidan alle joku yläosa, jotkut vaatteet ovat niin ohuista kankaista. Ja kaikenikäisillä lapsilla tulee olla julkisilla paikoilla tarpeeksi peittävät uikkarit!
tyttöjen äiti
Tämä sama toppaus-villitys on nähtävissä myös pienten tyttöjen "ensimmäisten" ns. rintaliivien kohdalla. Monet yläosat ovat vahvasti topattuja itse liivien kokoon nähden. Tällä tavalla jo pienille tytöille viestitetään "kauneusihannetta" ja aiheutetaan ulkonäköpaineita.
ei mitään järkeä
Lasten aikuistaminen on mennyt muutenkin jo ihan liian pitkälle. Pikkulapset kuvittelevat olevansa lihavia. Oikeasti lapset ovat lapsia vielä lähes aikuisikään saakka. Voisimmepa säästää heidät kieroutuneen yritysmaailman kynsistä. Ei ole oikein, että pikkulapset haluavat olla filmi- tai mainostähtien näköisiä. Heidänhän pitäisi leikkiä ja olla iloisia. Hyvällä itsetunnolla varustettuja.
rami
Tuollaiset topatut yläosat ovat ihan turhia pikkulapsille. Olishan se aika nolon näköinenkin.
Näin mä aattelen
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 14:40
1.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
2.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 13:54
3.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 12:51
4.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 14:16
5.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 11:43
6.
-
IS löysi Suomi-autolla liikkuvat vaaralliset autohuijarit: "Syytä varoa" 14:32
7.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
8.
-
HS: Yli 200€/tunti – katusoitolla voi tienata huimasti Helsingissä 12:16
9.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 11:34
10.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
11.
-
Mansikat A-hepatiittitartuntojen todennäköinen lähde 13:06
12.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 10:07
13.
-
Ohjelmistoyritys rekrytoi työntekijöikseen autisteja 12:25
14.
-
Tästä on kysymys Tukholman mellakoissa: "Giganttinen epäonnistuminen" 13:49
15.
-
Miksi uuden Xboxin pitäisi kiinnostaa, jos en pelaa? Tämän vuoksi 11:00
16.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 08:54
17.
-
Rob Halford vaihtoi Harley-Davidsonin pyörätuoliin 13:27
18.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 07:27
19.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
2.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
3.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 10:28
4.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
5.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
6.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
7.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 11:34
8.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
9.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
10.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 21.5. 13:39
11.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 11:58
12.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
13.
-
Vanhuksen koira pilkisti raunioista kesken haastattelun - katso video 21.5. 16:21
14.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
15.
-
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä! 21.5. 15:16
16.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 21.5. 15:58
17.
-
Suuri kuoppa imaisi useita ihmisiä Kiinassa - ainakin viisi kuoli 21.5. 16:48
18.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 07:27
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
5.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
6.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
7.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
8.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
9.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
10.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
11.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
12.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
13.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
14.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
15.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
16.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
17.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
18.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
19.

Nomination-hittikorun uusi mallisto: "Haluamme luoda jotain, mitä ei ole olemassa"
Tältä Marilyn Monroe näyttäisi tänään - katso kevään juhlapukujen helmet
Supermalli Kate Moss paljastaa naurettavan halvan keinon hehkuvaan ihoon
Muokkaa puolihameesta hulmuava kesämekko - onnistut näillä ohjeilla
Satu Maaranen nousi maisemavaatteilla muotimaailman huipulle
Teri Niitti: Juhlien järjestäjä, näin helpotat vieraiden oloa tuntuvasti!
Naisilla jälleen yksi syy lisää kadehtia Catherine Middletonia
Joku raja Kim Kardashian! Katso kuinka tähden jalat tursuivat ulos kengistä
Stailisti arvosteli Krista Siegfridsin tyylin - katso kuvagalleria
Ei enää silmäpakoja! Näillä neuvoilla puet sukkahousut päälle rikkomatta
Stailisti tyrmää suositun kauneusniksin: "Näky oli mitä järkyttävin"
Ostitko halvat aurinkolasit? Tarkista, että niissä on tämä merkintä!
Ovatko nämä aurinkolasit ensi kesän kuumin villitys? Julkkikset etujonossa
Victoria Beckham keräsi katseita asuvalinnallaan - yllättävä valinta kevätasuksi




