Usein luullaan, että missit istuvat jatkuvasti kosmetologin tai kampaajan käsittelyssä.
Väistyvä Miss Suomi Sara Sieppi puhdistaa ihoaan aamuin ja illoin, mutta on käynyt kosmetologilla vain kerran elämässään.
Miss Maailma -kilpailuissa piti olla meikki päällä aamusta iltaan, joten iho ei päässyt lainkaan hengittämään. Se näkyi ihon huonontumisena.
- Kotona annan usein ihon hengittää ja olen paljon ilman meikkiä. Kauppaan en kuitenkaan mielelläni lähde ilman kevyttä meikkiä, sillä sellainen tuntuu vieraalta, Sara tunnustaa.
Vartalon ihoa missikaunotar kertoo olevansa laiska hoitamaan. Näin keskitalvella iho kaipaa vain kosteutta, ja varsinkin rusketuksen säilyttämiseksi se on tärkeää.
Kampaajalla Satu käy säännöllisesti ja ottaa siellä usein tehohoidon. Kotona shampoo ja hoitoaine riittävät.
- Vältän aina viimeiseen asti hiusten leikkaamista, tykkään pitkistä hiuksista.
Sara meikkaa paljon, mutta pitää huolta myös siitä, että iho saa välillä hengittää rauhassa.

Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Muoti & Kauneus: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Näin teet nopsasti kesäisen mekon tai topin
24.05.2012 13:22 -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-