Erin: Itkin vauvauutisesta

Julkaistu: 13.6.2012 8:00

Erin liikuttui kuullessaan iloisia vauvauutisia.

Radion Aallon Helsinki-päivän kesäkonsertissa aurinkoisesta päivästä nautti tuhansia ihmisiä. Heille esiintynyt Erin kertoi keikkansa sujuneen hyvin, vaikka häntä vähän jännittikin. Erin oli kuitenkin iloinen, että yleisö oli keikalla hyvin mukana.

- En ole ennen esiintynyt näin isolla lavalla kuin Jonnan kanssa, Erin muistelee suositun Nylon Beat -bändinsä aikoja.

Yhtyeen toinen laulaja ja myös soolouraa sittemmin tehnyt Jonna Geagea odottaa esikoistaan. Vauvauutinen kosketti Eriniä.

- Aloin itkeä, kun sain kuulla asiasta. Se on iso asia, Erin kertoo.

Kiireinen artisti harmittelee, ettei ole pahemmin ehtinyt nähdä ystäväänsä, vaikka he asuvat vain alle kilometrin päässä toisistaan.

- Mutta virkkaan pienokaiselle töppösiä, Erin hymyilee.

Ystävänsä odotuksesta huolimatta vauvakuumetta Erinillä ei vielä kuitenkaan ole.

- Katsotaan sitten, kun Jonnan vauva on syntynyt, laulaja sanoo.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat