Paluuta yrittävän amerikkalaisyhtyeen BulletBoysin laulaja Marq Torien avautui kiertue-elämän varjopuolista Metal Sludge -sivustolle.
Yhtyeen kiertue vajaat kymmenen vuotta sitten alkoi apeissa merkeissä, kun kiertuebussin kuljettaja iski manageria veitsellä rintaan.
- Oli Halloween, ja kiertueemme L.A. Gunsin kanssa oli juuri alkamassa, Torien muisteli.
- Heräsin kiertuemanagerimme huutoon: Bussikuski oli juuri puukottanut häntä.
Torien kertoo luulleensa tapausta ensin vitsiksi. Ilmeet vakavoituivat, kun manageri kiskoi paitansa pois, ja bändiläiset näkivät haavat.
- Hänen rintansa oli aivan veressä.
Bussikuskin käytös teki tilanteen entistä kummallisemmaksi.
- Hän poltteli savuketta.
Poliisit saapuivat paikalle nopeasti, ja kuljettaja pidätettiin elokuvatyyliin.
- He paiskasivat hänet maahan.
Torienia tituleerattiin 90-luvun alussa uudeksi Dave Lee Rothiksi, kun BulletBoysin debyyttilevy vuodelta 1988 oli myynyt kultaa USA:ssa.
Orastava suosio taittui kuitenkin nopeasti, ja tänä päivänä bändi kiertää pienempiä keikkapaikkoja muutaman muun vähemmälle huomiolle jääneen aikalaisensa kanssa.
America Rocks Tourilla soittavat BulletBoysin lisäksi mm. Faster Pussycat ja Lillian Axe.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 18:42
1.
-
Illalla televisiossa todellinen klassikko: Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 15:29
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 10:47
3.
-
Puukottaja iski kesken matkan InterCity-junassa 16:49
4.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 15:21
5.
-
Janne Katajan avioero raukesi 15:36
6.
-
Syy Linnanmäen vuoristoradan junien yllätyspysähdyksille selvisi 18:31
7.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 14:13
8.
-
Kekäläisen kova liike: kiinnitti "noutajan" IFK:sta 18:02
9.
-
Tältä näyttävät suomalaisten kodit - asutko sinäkin näin? 15:52
10.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 13:10
11.
-
WHO huolissaan: Uudenlainen tappajavirus vienyt jo 22 ihmisen hengen 18:02
12.
-
Poliisi kertoi lisää InterCity-puukotuksesta 17:37
13.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 18:49
14.
-
Hätkähdyttävät sotakuvat Suomesta näyttävästi esillä ulkomailla 13:29
15.
-
Kerrostalosta hypännyt mies surmasi kadulla kävelleen pikkutytön 10:08
16.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
17.
-
Tanssija pyörsi puheensa Berlusconi-orgioista 17:17
18.
-
Ystävä otettu kiinni Ruotsissa - nuoren naisen etsinnöissä löytyi ruumiinosia 18:23
19.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 09:34
20.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 10:47
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
3.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 08:21
4.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 14:13
5.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
6.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 23.5. 17:48
7.
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 13:34
8.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
9.
-
Illalla televisiossa todellinen klassikko: Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 15:29
10.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 09:09
11.
-
Naiselta varastettiin tuhansia euroja 3T:n raitiovaunussa 11:46
12.
-
Ministerinsalkun menettäneeltä Jukka Gustafssonilta dramaattinen päivitys: "Tämä on viimeinen FB-kirjoitukseni" 10:26
13.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 09:34
14.
-
Rax Buffet hylkäsi pizza-sanan - "Karppaajat isoja mielipidevaikuttajia" 23.5. 20:19
15.
-
Kysy seksistä: Voimakkaat aamuerektiot häiritsevät 23.5. 19:14
16.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 13:10
17.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 15:21
18.
-
20 kiloa laihtunut Pullukka-Mikko: Laihtuminen ei ole rakettitiedettä 10:01
19.
-
Nokia vaatii myyntikieltoa hittipuhelimelle 12:45
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
6.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
7.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 10:47
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
18.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
19.

Osallistu RUSH-kilpailuun ja tapaa bändin jäseniä!
Loreenin uusi musiikkivideo ensinäytössä!
Makedonian viisuedustajat syyttävät tappiostaan "takapuolta kähmiviä homoja"
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä"
Maailmantähtien kanssa soittanut suomalaismuusikko: Käsirysyäkin on nähty
Hän on luotetuin kotimainen muusikko
Kansantaiteilija Jaakko Tepon uraa juhlitaan kiertueella
Saara Aalto äänittää kiinankielistä albumia - aikoo valloittaa Aasian markkinat
Vaalivilppiä viisuissa?
IS tiesi etukäteen euroviisujen kärkinelikön
Hausmyllyn tarina saa yllättävän käänteen kuolinuutisen jälkeen
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut
Krista Siegfrids jatkoilla: Me teimme historiaa!




