PMMP:n edellinen albumi ilmestyi 2009. Siitä huolimatta duo vaikuttaa lähinnä huvittuneelta, jos heille alkaa puhua PMMP:n paluusta.
- Onhan tässä keikkoja tehty koko ajan. Meiltä kysyttiin keväällä, voiko esiintymisiämme mainostaa tyyliin "PMMP tekee paluun hiihtolomakeikoilla";. No ei voinut. Meillä oli ollut esiintymisiä siinä aivan hiljattain, PMMP:n kaksikko - Paula Vesala ja Mira Luoti - ihmettelee.Paula Vesala vakuuttaa, että Rakkaudesta on PMMP:n historian paras levy. Mutta näinhän artisteilla on yleensäkin tapana ilmoittaa uutuuttaan markkinoidessaan.
- Haastattelin kerran Kent-yhtyettä. He sanoivat, ettei ole mitään järkeä julkaista albumia, jos ei pidä sitä uran parhaana. Se oli niin hyvin sanottu, että sen voisi tässä vaikka toistaa, Vesala pohdiskelee.
- Joten myös toistan sen: ei ole mitään järkeä julkaista albumia, jos ei pidä sitä uran parhaana.
Mira Luoti antaa duokaverilleen oivallista taustatukea.
- Voisin lisätä tähän, että tämä on meidän uramme paras albumi.
Tässä vaiheessa lienee jo pakko uskoa, että näin todellakin on.
Albumin avauskappaleen nimi on 4ever Young. Se ei sitten kuitenkaan ollut versio saksalaisen Alphavillen samannimisestä 1980-luvun jättihitistä.
- No ei ollut, mutta sanoituksen tekemisen aikoihin kuulin usein itse tekemältäni kokoelmalta Alphavillen Big In Japan -kappaleen. Tai tarkemmin sanoen erään version siitä. Näin minulla toimii pääkoppa ja mielen mutkat. Harmaat aivosoluni pitivät näemmä toisiaan kädestä kiinni, Vesala arvelee.
Kappale Heliumpallo osaa yllättää: no onkos tullut talvi nyt kesän keskelle. Heliumpallosta kun tulee mieleen joululaulu Heinillä härkien kaukalon.
- Jotkut sanovat sen kuulostavan virreltä. Ei se noin virreltä kuulostaisi, jos sitä ei olisi laulettu suomeksi. Martathan siinä laulaa.
Martat?
- Niin juuri, Martat. Siis me, minä ja Mira, Vesala tarkentaa.
Virsiin vielä liittyen, albumilla on mukana kappale, jonka nimi herättää väkisinkin melkoisesti huomiota: Jeesus ei tule oletko valmis.
Joku saattaa tästä kyllä loukkaantua.
- Ei taatusti ole tarkoitus loukata ketään. Kappale sai nimensä ihan vilpittömässä tarkoituksessa, Vesala vakuuttaa.
Kappaleessa Rakkaalleni voi olla kuulevinaan jotakin Leevi & Leavingsiä muistuttavaa. Kevään valo edustaa vallan toista vuodenaikaa. Sehän etenee kuin vaikkapa Blurin höyryjyrä Song 2.
- Leevi & Leavings taitaa jälleen kerran löytyä sanoista. Mutta jos Kevään valo kuulostaa Blurilta, olemme onnistuneet tavoitteessamme. Siitä oli tarkoituskin tehdä jotakin MusicTV:n kulta-ajan mieleen tuovaa.
Paula Vesalan tekstejä ei oikeastaan kukaan pidä huonoina. Jotkut pitävät niitä kylläkin omituisina.
- Minulla on tapana, vaikka kävellessäni kadulla, keskustella tekstieni kanssa.
Se herättänee katujen kanssaetenijöissä ihmetystä?
- No varmaan ainakin siinä vaiheessa, kun alan törmäillä lyhtypylväisiin, Paula Vesala olettaa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 17:42
1.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 16:13
2.
-
Omakotitaloon iskeytyi kivisade Espoossa - poliisi tutkii 17:22
3.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
4.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
5.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
6.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 18:06
7.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 10:12
8.
-
Palomies loukkaantui suurpalon sammutuksessa: "Vain seinät jäivät pystyyn" 17:11
9.
-
Kysy seksistä: Miksi tulen nopeasti? 17:30
10.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
11.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 18:03
12.
-
Tällä hinnalla Ässät löisi Suomen mestarinsa lihoiksi 17:11
13.
-
Suomalaissivusto: Räikkönen neuvottelee siirrosta Red Bullille 12:11
14.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 15:49
15.
-
Yli kuukausi sitten kadonnut Rosa nähty Vantaalla 16:08
16.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 10:05
17.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
18.
-
Älä maksa törkyhintoja! Ota nämä 6 asiaa huomioon, kun ostat lentoja 18:08
19.
-
Ehtiikö ennen Nokiaa? LG lupaa taipuisan kännykän jouluksi 16:18
20.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
1.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
2.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
3.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
4.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
5.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
6.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
7.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
8.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
9.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 10:12
10.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 07:30
11.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
12.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
13.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
14.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
15.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 10:05
16.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
17.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
18.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
19.
-
Tangokaunottaren hurja muodonmuutos - katso kuvat 18.6. 11:20
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
9.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
10.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
11.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
12.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
13.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
16.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
17.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Kuuntele sensuroimaton versio "neeker-kappaleesta" - ja muita hittejä vuosilta 1927-1929
Näin syntyi Kulkurin valssi - kuuntele Suomi-hittejä 1920-luvulta!
Näitä kappaleita suomalaiset tähdet fanittavat - kuuntele!
Suomifanit yllättivät Lana del Reyn
Hiukkasen erikoinen joulupukki ja muita Provinssirockin kävijöitä – Katso kuvat!
Provinssin aikatauluvirhe: Kaija Koo ja J. Karjalainen lavoilla samaan aikaan
Provinssin kävijämäärä floppasi - Tuleeko tappiota?
Provinssirockin yleisömäärä romahti - tässäkö syy?
USA:n listaykkönen keikalla Helsingin Cirkuksessa - lava täynnä faneja
Misfitsin ex-kitaristi odottaa pääsevänsä alasti saunaan
Bablo iloitsi jatkopaikasta tangofinaaliin
Biseksuaali Maja Provinssirockissa: Krista Siegfrids on kuuma!
Tangofinaaliin valittu Kyösti Mäkimattila nousi varjoista eturiviin




