Suomalaisyhtye paljastaa: Kiertue Nightwishin kanssa päättyi alastomuuteen ja jekkuihin

Julkaistu: 1.7.2012 15:59

Debyyttilevyllään Steel metallimaailman maineeseen noussut suomalaisyhtye Battle Beast vietti kevään maailmankiertueella Nightwishin kanssa.

Laulaja Nitte Valo ja kitaristi-biisintekijä Anton Kabanen muistelivat kiertuetta IS:lle Helsingin Tuska-festivaalilla.

Battle Beast soitti lämppärinä Nightwishin maailmankiertueen Euroopan-keikoilla. Kiertue käsitti yhteensä 19 keikkaa 13 eri maassa.

- Kiertueesta jäi hyvät tunnelmat. Se oli mukava kokemus ja antoi meille kokemusta ja rutiinia tulevaisuutta varten. Vaikka kyse oli isosta prokkiksesta, kaikki toimi todella hyvin, Nitte Valo kertoo.

Kaikkein suurimmin Valo ja Kabanen kiittelivät luonnollisesti kiertueen mahdollistanutta henkilöstöä sekä etenkin Nightwish-yhtyeen jäseniä.

- Henki meidän ja Nightwishin jäsenten välillä oli koko ajan todella hyvä. Ei tullut tunnetta, että he ovat suuria maailmantähtiä ja me vain heidän lämppäreitä, jotka ovat aina tiellä. Päinvastoin. Kaikki olivat lupsakoita ja mukavia ja tuntui, että kuuluimme joukkoon. Yhteinen huumori löytyi hyvin nopeasti ja kaikki tukivat toisiaan, Valo ja Kabanen kertovat.

Kiertueen kohokohtia olivat Valon ja Kabasen mukaan keikat muun muassa Hampurissa ja Pariisin Bercy-areenalla, jossa Nightwish ja Batttle Beast soittivat 14 000-päiselle yleisölle.

Myös kiertueen viimeinen show Stuttgartissa jäi Battle Beastin jäsenten mieleen, koska päätöskeikkaan liittyi Valon mukaan runsaasti monenlaista hassuttelua ja jekuttelua.

Valon ja Kabasen mukaan Battle Beastin miespuoliset jäsenet menivät Nightwishin Stuttgartin-keikan aikana yleisön sekaan vähissä vaatteissa.

- Jotkut meistä menivät lavan eteen, keskelle pitiä pelkät pyyhkeet päällään, ja kun bändi alkoi soittaa pyyhkeet lensivät pois. Se oli sellaista ruotsalaislaulajattaren hämmentämistä alastomuudella. Anettella kieltämättä huomio hieman herpaantui, Valo ja Kabanen naurahtavat viitaten Nightwish-laulaja Anette Olzoniin.

Battle Beast on hiljattain aloittanut toisen studioalbuminsa työstämisen. Biisinteosta vastaavan Kabasen mukaan albumin julkaisu menee näillä näkymin ensi vuodelle.

- Teemme sitä hitaasti ja varmasti. Levyn valmistumista hidastaa hieman sekin, että teemme kaiken itse. Meillä ei ole edes tuottajaa, vaan minä ja Janne (Björkroth, kosketinsoittaja) tuotamme levyn itse. Visio on pään sisällä niin vahva, että siihen on turha tuoda enää ulkopuolisia ihmisiä väliin sotkemaan, Kabanen naurahtaa.
Lue lisää aiheesta: IS Festarikesä

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat