Anna, Anne, Anu

Musiikki

Valikko

Musiikki

Cheek paljastaa totuuden tuhlailusta ja naisista

Cheek tienasi vuonna 2010 verotietojen mukaan 234 000 euroa. Eikä hän ansaitsemiaan rahoja piilottele tai pihistele.
Vantaalla ja Lahdessa lapsuutensa ja nuoruutensa asunut räppäri Cheek elää ansioillaan leveästi, ostaa merkkivaatteita, elektroniikkaa, ajaa kalliilla autoilla ja asuu Helsingin keskustassa hulppeassa kattohuoneistossa.

- Olen jonkin asteinen materialisti ja hedonisti. Pyrin nauttimaan elämästä ja tekemään asioita, joista mulle tulee hyvä mieli. Sijoitan mielelläni omaan hyvään oloon, mieleen ja nautintoon. Mä olen sitä mieltä, että rahan on annettava kiertää. Ei kovasta työstä saatu palkka tuota iloa pankkitilillä lojuessaan, Cheek sanoo.

Tehny rimmaamalla rahaa, jonka sit vaan annan sataa / Satsaan kieseihin, kuteisiin ja kenkiin ja ostan sikana vaan kamaa. (kappaleesta Liiga Music Cheekin uudelta Sokka irti-levyltä)

Cheek kohautti viime kesän Blockfest-tapahtumassa heittämällä yleisön sekaan rahaa 2 500 euron edestä kesken oman keikkansa.

- Ajattelin, että osan keikkapalkasta voi jekkuna heittää yleisölle. Mutta se oli osa show’ta. Artistina mä pyrin aina tökkimään ampiaispesää ja aiheuttamaan jotain pientä hämminkiä.

Kun puljaa näiden neitosten kanssa, syntyy luottamuspula / suhteiks suotta kutsua, se vaan tuottaa surua (kappaleesta Syypää sun hymyyn)

Cheek kertoo tottuneensa elämään yksin ja omaehtoisesti. Samaan aikaan hän retostelee kappaleissaan usein omilla naisseikkailuillaan.

- En mä itseäni naistenmiehenä pidä. Mites mä nyt voisin sellainen olla? Kiltti poika, tuolillaan huvittuneena kiemurteleva Cheek sanoo ensin.

- Mutta kaikki on totta, mitä levyllä sanotaan. Mutta en mä itseäni miksikään Frederikiksi halua tituleerata. Annetaan Frederikin pitää se naistenmiehen viitta.

Vaikka lyriikoiden perusteella naisia pyörii ympärillä, viihtyy Cheek sinkkuna. Takana tosin on suhde, joka jäi räppäriä kaivelemaan. Hän purkaa asiaa myös Sokka irti -levyn sanoituksissa.

Mä kerran löysin just sitä mitä etsin / kaikin keinoin halusin pitää sitä hengis / ... / mut mä ajoin suhteen lunastukseen / viimeinen yhteinen kuva jäi juhannukseen / jossitella voi, mut takas ei eilistä saada / ei korjaudu teipillä nää haavat.

-Mä koetin sitä toista kaistaa, sitä oikeaa kaistaa ohituskaistan sijaan. Mutta se ei jotenkin kuitenkaan skulannut. Maantie alkoi kutsua mun nimeä, Cheek kuvailee.

Cheek sanoo, ettei ole tällä hetkellä valmis sitoutumaan. Hän kertoo valinneensa musiikin ihmissuhteiden sijaan.

- Olen musiikin alttarille uhrannut ihmissuhteet. Ajatus on se, että jos mä teen musiikkia, niin mun täytyy jättää joku toinen asia tekemättä. Haluaisin sitoutua, mutta olen valinnut musiikin kaiken muun edelle. Tässä mä haluan ja olen valinnut olla.

Valinnan hinta on kova, Cheek myöntää sen itsekin.

- En pääse pakoon sitä negatiivista pohjavirettä, mikä mulla on ollut. Se joku puuttuva palanen. Mulla on kaipuu johonkin muuhun, jota en pysty nyt saavuttamaan. Ja siitä johtuu se alakuloisuus, joka tälläkin levyllä hieman heijastuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    7. 7

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    10. 10

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. Näytä lisää