Heli, Heljä, Helinä

Musiikki

Valikko

Musiikki

Idols-Didi: Mietin vähän, kenet otan Facebook-kaverikseni

Idols-voittaja Diandra Floresin levyjulkaisukeikalle oli jo hyvissä ajoin yleisöä odottamassa esityksen alkamista.
- Juu kyllä jännittää. En tiedä yhtään kuinka paljon ihmisiä on lopulta tulossa, Diandra kertoi IS:lle takahuoneessa ennen lavalle astumista.

Kaikki jännitys kuitenkin katosi laulajan aloitettua keikka. Ensimmäisenä Diandra esitti uudelleen sovitetun Tehosekoitin-yhtyeen Maailma on sun -kappaleen, mikä löytyy myös uudelta albumilta.

Hyväntuulinen Diandra huomasi yleisössä tuttuja kasvoja ja vilkutteli lavalta ystävilleen. Suurin osa Hyvinkäälle ostoskeskus Willaan tulleista faneista oli esimurrosikäisiä tyttöjä, mutta esitystä oli tultu seuraamaan jokaisesta ikäpolvesta.

Diandra kertoi IS:lle toukokuussa, ettei lue enää itseensä liittyviä nettikeskusteluita, sillä netissä liikkuvat mollaamiset hän kokee sanahelinäksi. Nyt hän kertoo, että kasvotusten ja Facebookissa palaute on ollut pelkästään positiivista.

- Aluksi hyväksyin faneja kavereiksi Facebookissa. Nyt siellä alkaa olla aika paljon ihmisiä, että mietin vähän, kenet otan kaverikseni.

Elokuussa 18 vuotta täyttävä Diandra suorittaa muusikon ammattitutkintoa. Kesän ajan koulusta ei tarvitse stressata, mutta syksyllä on taas opinahjoon paluun aika. Koulu jää kuitenkin väistämättä taka-alalle, sillä keikkoja on buukattu pitkälle syksylle.

- Menen syksyllä ainakin viulutunneille ja teen niin paljon koulutehtäviä, kuin ehdin tehdä. Keväällä katsotaan tilannetta uudelleen.

Idolsissa kolmanneksi tullut Torsten Borg julkaisee oman levynsä syksymmällä. He ovat yhdessä Diandran kanssa levyttäneet pari kappaletta levylle, mutta Diandra ei usko, että he varsinaisesti kilpailevat samoista kuuntelijoista.

- En tiedä kuinka käy. Torstenin levyllä on hyvin erilaista materiaalia, mitä omalla levylläni on, Diandra miettii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    3. 3

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    4. 4

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    7. 7

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    8. 8

      Nicole Kidman IS:lle HBO-uutuussarjasta Big Little Lies: ”Kuvauspäivien jälkeen istuin kylvyssä ja itkin”

    9. 9

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    10. 10

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    3. 3

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    4. 4

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää