Onni, Sisu

Musiikki

Valikko

Musiikki

Eppu Normaali jännitti selvää yleisöä

Eppu Normaali teki konserttisalikiertueen 22 vuoden jälkeen akustisena. Selvä yleisö jännitti bändiä etukäteen.
Viikonvaihteessa Helsingin Musiikkitaloon päättynyt Eppu Normaalin akustinen Mutala-kiertue oli menestys.

- Vastaanotto vaihteli Kuhmon maltillisesta aina Kuopion lähes mellakkaan saakka. Olihan tämä jännä paikka sekä meille että yleisölle. Ne kiittivät, jotka eivät pyörtyneet, kitaristi Eppu Normaalin kitaristi Juha Torvinen kertoo IS:lle.

"Jännä paikka" viittaa siihen, että Eppu Normaali esiintyi kiertueella akustisesti.

- Mukavasti haastetta verrattuna tavalliseen sähkökeikkailuun. Jengi istui penkeissä, joten jouduttiin vetämään stand upia ja muutama kainalopierukin, että saatiin jää sulamaan, Torvinen paljastaa.

Musiikkitalossa Torvinen, laulaja Martti Syrjä ja koko Eppu Normaali olivat niin kotonaan esiintymislavalla, että tuntui kuin bändi olisi esiintynyt koko noin 35-vuotisen uransa ajan akustisesti. Ja vieläpä konserttisaleissa, istua möllöttävän ihmisjoukon edessä eikä riehakkaasti osallistuvan rockklubi- tai festariyleisön edessä.

- Olihan tilanne ihan toinen, kun yleisö oli selvin päin arki-iltana ja istui penkeissä. Etukäteen tilanne jännitti oikein kunnolla, Torvinen tunnustaa.

Jännitystä lisäsi se, että Epuilla oli konserttisaleista huonoja kokemuksia.

- Joskus vuonna 1990 teimme konserttisalikiertueen sähköisesti. Se oli kamalaa. Soitimme rokkikeikkaa täysillä, ja ihmiset katselivat vierestä. Silloin päätimme, että ei enää ikinä tätä. Lupaus kesti 22 vuotta, eli kauemmin kuin useimpien avioliitot, Torvinen vertaa.

- Mutala-levytyksen myötä innostuimme kokeilemaan akustista juttua ja rohkenimme konserttisaleihin. Tekniikan kehittyminenkin on auttanut ja mahdollistanut akustisen keikan hoitamisen siten, kuin me sen haluamme. Nyt sekä yleisö että me istuimme, joten näinkin oli tasapeli. Martti tosin seisoi osan aikaa, koska laulaminen uutistenlukijan asennossa on vaikeaa.

Ensimmäisen akustisen keikan Eput heitti keväällä Suomen Kansallisteatterissa. Homma toimi, ja bändi innostui kokonaiseen kiertueeseen. Tuohon keikkaan verrattuna Eput oli Musiikkitalossa kuitenkin vielä parempi – sekä rennompi että varmaotteisempi.

- Sovitukset eivät radikaalisti keikkojen aikana muuttuneet, mutta soitto tuli koko ajan varmemmaksi. Loppua kohti parani, Torvinen arvioi.

Ei siis ihme, että Martti Syrjä vihjasi lavalla, että jatkoa seuraa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. 6

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    7. 7

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    8. 8

      Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

    9. 9

      Usain Boltin rietas riemuloma jatkuu: Naiset heittäytyivät syliin – tumma kaunotar hytkytti peppua härskissä tanssissa

    10. 10

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    2. 2

      Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    5. 5

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    6. Näytä lisää